Turhuutta ja tuulen tavoittelua

1982 Bianchi Specialissima

Eräässä laulussa lauletaan kahdelle tehdystä yhdestä polkupyörästä, mutta viime viikolla minä upotin oikeastaan kaiken liikenevän vapaa-aikani (yhden henkilön) kahteen polkupyörään. Muu perhe oli mummolassa ja minä töissä, joten "vapaata" riitti.

Tällaisten sessioiden jälkeen ja aikana Saarnaajan kirja on mainio keino pitää jalat maan pinnalla ja jatkaa päänsä leijuttamista siellä pilvissä.

Kun Jumala täyttää mielen iloa tuottavilla askareilla, ei ihminen ehdi ajatella elinpäiviensä kulumista. (Saarnaaja 5:20, KR-92 mukaan)

Iloa tuottavia askareita tuli sitten tehtyä hieman urakkaluonteisesti ja tunteja kului sen verran, ettei niitä kehtaa edes laskea (tai ääneen tunnustaa). Vaan laskinpa (ja tunnustanpa) silti: seitsemän päivän aikana pyöräjuttuja tuli väännettyä yhteensä noin 50 tuntia... Toisin sanoen, tällä kertaa on luvassa paljon melua fillareista.

Emmaljunga Scooter

Emmaljunga Scooter

Kuluneen puolentoista kuukauden aikana on tullut tehtyä kaikenlaista. Yksi esimerkki tällaisesta kaikenlaisesta projektista oli parvekkeen siivous talven aikana kertyneistä romuista, joka puolestaan poiki lisäprojektin roskalavalta löytyneiden lastenrattaiden muodossa. Niin kummalliselta kuin se vaikuttaakin, niin kuvassa olevat Emmaljungan Scooter -rattaat oli dumpattu kylmästi roskiin.

Vauvanomistajien kulttimerkkiä edustavat rattaat eivät voi olla huono sijoitus edes ilmaiseksi saatuna tai hieman rikkinäisenä. Niinpä nostin vaunut kyytiin ja palasin kotiin tutustumaan aiheeseen. Emmaljungan tuotesivuilta selvisi vaunujen (uusi) malli ja jatkohaku internetin arkistoihin kertoi loputkin vaunun speksit. Enää vaunut tarvitsi vain saada ehjäksi.

Commuter

Pyöräkorjaamo / olohuone. On siinä pyöräkin kuvassa.

Lähes kuukauden hiljaiselo täällä virtuaalinurkkauksessa on suoraa seurausta reaalimaailman aktiivisuudesta. Perheen kanssa vietetyt pääsiäinen ja vappu olivat mukavia vapaapäiviä arkiseen aherrukseen. Siinä sivussa on toki korjattu lastenvaunuja, tuunattu polkupyörää, soitettu bassoa ja viritelty elektroniikkaa.

Jospa aloittaisin purkamaan ajatusruuhkaa vaikka sitten tästä projektista, koska edellisessä pyöräpostauksessa (onko täällä muunlaisia?) mainitsin fillarin saaneen nimensä

Tankotanssia

Ennen ja jälkeen. Värikoodaus meni hieman rikki.

Työmatkafillarin ajokilometrien lisääntyessä minuun on iskenyt pienimuotoinen ergonomiapeikko. Suora tanko ei ole enää hetkeen tuntunut mukavalta ajossa ja siksipä se piti saada vaihdettua johonkin ranteille parempaan malliin. Pienen ajatushautomon jälkeen päädyin BLB:n Bronson Bar -tankomalliin, jonka sain ostaa ihan paikallisesti Pyöräpalvelu Berggreniltä kohtuuedulliseen hintaan.

Kuten aina tulee todettua, pientä projektia ei ole kai olemassakaan. Niinpä tämäkin projekti paisui kaksi iltaa ja/tai yötä vieneeksi puuhasteluksi. Tangon sain toki vaihdettua, mutta samassa yhteydessä vaihtoon menivät myös jarrukahvat ja vaihteenvalitsin. Remontin yhteydessä toteutin lisäksi loppuun muutamia alkuperäiseen visiooni kuuluneita ja kesken jääneitä pikkujuttuja.

Aivan kaikkia osia ei paikallisista löytynyt, joten tässä projektissa vierähtää vielä hetki nettikauppojen toimituksia odotellessa. Tilattuja osia odotellessa takajarruja ja vaihteita komennellaan siis vielä vanhojen vipujen voimin.

Harras harrastaja

Judosalin tatamitalkoot, tammikuu 2014.

"Joo, se nyt vain on sellainen harrastus". Mikä karmea alilausuma. Jäin taannoin maistelemaan sanaa 'harrastus' ja päädyin pohtimaan sen merkitystä hieman tarkemmin. Minulle harrastukset ovat osa arkea ja jokapäiväistä elämää. Harrastukset tarjoavat paikkoja ja tilanteita, joissa voin toteuttaa itseäni ja kehittää kykyjäni yhdessä muiden samasta asiasta innostuneiden kanssa. Kun siis harrastamme asioita, teemme jotakin sellaista josta yleisesti ottaen pidämme. Harrastaminen on jotakin sellaista, jonka puolesta useimmat ihmiset ovat usein jopa valmiita antamaan omastaan - sekä aikaa että rahaa.

Entäpä itse sana? Harras|tus, harras|taa, harras|tan, harras|te, harras|taja - tässä kohden tulin hieman yllätetyksi, sillä tajusin juuri määritelleeni hartaan ihmisen itselleni uudella tavalla. Kun puhumme harrastuksista, samalla sanomme että olemme tekemässä jotakin hartaasti. Jälkikäteen asia vaikutti toki päivänselvältä. Olen joskus mielessäni hymistellyt olevani judo-evankelista, sillä lähelle sydäntä päässeeseen harrastukseen on helppo keksiä yhtymäkohtia melkein mistä tahansa arkipäiväisestä tilanteesta. Rakas harrastus on asia, johon ajatukset kääntyvät usein ja sellaisesta on kiva ja helppo puhua. Tällaisella ajatusketjulla perusteltuna, hartaana olo tarkoittaa jatkuvaa yhteyttä johonkin mihin uskoo.

Jostakin syystä "Se on vain sellainen harrastus" alkoi tuntua kovin ristiriitaiselta lausumalta.