Harras harrastaja

Judosalin tatamitalkoot, tammikuu 2014.

"Joo, se nyt vain on sellainen harrastus". Mikä karmea alilausuma. Jäin taannoin maistelemaan sanaa 'harrastus' ja päädyin pohtimaan sen merkitystä hieman tarkemmin. Minulle harrastukset ovat osa arkea ja jokapäiväistä elämää. Harrastukset tarjoavat paikkoja ja tilanteita, joissa voin toteuttaa itseäni ja kehittää kykyjäni yhdessä muiden samasta asiasta innostuneiden kanssa. Kun siis harrastamme asioita, teemme jotakin sellaista josta yleisesti ottaen pidämme. Harrastaminen on jotakin sellaista, jonka puolesta useimmat ihmiset ovat usein jopa valmiita antamaan omastaan - sekä aikaa että rahaa.

Entäpä itse sana? Harras|tus, harras|taa, harras|tan, harras|te, harras|taja - tässä kohden tulin hieman yllätetyksi, sillä tajusin juuri määritelleeni hartaan ihmisen itselleni uudella tavalla. Kun puhumme harrastuksista, samalla sanomme että olemme tekemässä jotakin hartaasti. Jälkikäteen asia vaikutti toki päivänselvältä. Olen joskus mielessäni hymistellyt olevani judo-evankelista, sillä lähelle sydäntä päässeeseen harrastukseen on helppo keksiä yhtymäkohtia melkein mistä tahansa arkipäiväisestä tilanteesta. Rakas harrastus on asia, johon ajatukset kääntyvät usein ja sellaisesta on kiva ja helppo puhua. Tällaisella ajatusketjulla perusteltuna, hartaana olo tarkoittaa jatkuvaa yhteyttä johonkin mihin uskoo.

Jostakin syystä "Se on vain sellainen harrastus" alkoi tuntua kovin ristiriitaiselta lausumalta.