Metsäjeesus?

Paljon ja ei mitään.

Autio, eristynyt, erämaa, harva, erillinen, irrallinen, syrjäinen, tyhjä. Melko lohduttomia ja epäsosiaalisia sanoja, etenkin näin joulun alla. Tiedättehän sen kertomuksen joulusta? "Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun." [Luuk. 2]

Jouluevankeliumi, löytyy Raamatusta?

Kuinka lohduttomuus, yksinäisyys ja muut liittyvät millään tavalla joulun ilosanomaan?

Kadonneet kappaleet

Arvaa kenen keikalla ollaan?

Jos sinulta kysyttäisiin, minkä bändin kappaleita "Kuole pojan puolesta" [1], "Sairaus" [2] tai "Älä turmele" [3] ovat, mitä vastaisit? Jos lisävihjeeksi annetaan, että mainitut laulut esitetään kielisoittimilla ja matalassa äänialassa, mieleen alkaa vierimään suomalainen "nykyperinnemusiikki", eli kitaravetoinen ja tummasävyisesti laulettu hevisynkistely.

Toisaalta, jos laululistaan lisätään "Mykkä kyyhkynen kaukaisessa maassa" [4], "Viininkorjuulaulu" [5] ja "Aamuruskon peura" [6] ja lisävinkiksi kerrotaan "huiluilla ja korkeassa äänialassa", niin vastauksena edelliseen kysymykseen olisivat todennäköisesti vallan toisenlaiset viisut.

Kamelin selkä kastuu

Puolan armeijan ylijäämälaukku = satulalaukku?

Innostuin speksaamaan pyörään jonkinlaista laukkua läppärille, työkaluille ja vaihtovaatteille. Tähän saakka olen pärjännyt hyvin viime keväänä ostamallani repulla, mutta työmatkan pidentymisen myötä selkäni kastuu nykyisin hieman yli mukavuusrajojen. Kelit eivät kesää kohti mennessä ainakaan helpota asiaa, joten kuorman siirtäminen pois kuskin selästä voisi olla hyvä ratkaisu.

Perinteisiä tarakkalaukkuja en ajatellut hankkia, sillä ne ovat hieman yliampuvan kokoinen ratkaisu pelkkään työmatkakäyttöön, eikä pyörässäni ole tarakkaa. Näin ollen päädyin pohtimaan suurehkon satulalaukun hankkimista.

Suojuoksua

Loputon tuska. Kuva: Hannes Heikura 1997

Tulipa tässä Raamattua lukiessani eräs takavuosien huippuhiihtäjä mieleen. Oikeastaan jos ihan tarkkoja ollaan, niin mieleeni tuli Vuoden lehtikuva -palkinnon voittanut valokuva vuodelta 1997. Kyseessä on siis tuo oheinen kuva, jossa treeniensä keskellä puoliksi suohon uponnut Mika Myllylä on otsikoitu kokemaan loputonta tuskaa. Myllylän tarinaa tai sen sisältämää tuskaa en otsikoiden ulkopuolelta tunne, mutta kuva kyllä koskettaa monella tasolla.

Kuvassa minua viehättää ensinnäkin se, kuinka kaksi periksiantamatonta luontoa kohtaavat. Toisaalta kuva herättää kysymyksen, onko tuossa puuhassa lopulta yhtään mitään järkeä. Myllylästä on havaittavissa myös tiettyä täydellistä asialleen omistautumista. Jäin myös miettimään olisiko minusta tuohon touhuun ja kuinka kauan sitä jaksaisin? Kuva henkäisi hetkessä esiin monia samantyyppisiä ajatuksia ja kysymyksiä, jotka liikkuivat enimmäkseen filosofisen itsetutkiskelun suuntaan.

Minusta olisi hienoa, jos minusta löytyisi jotakin samaa mitä tuossa Mikasta otetusta kuvasta on löydettävissä. Ei siksi, että haluaisin olla mies-osiani myöten suossa, vaan siksi, että jaksaisin aina jatkaa - vaikka alkua tai loppua ei olisikaan välittömästi näköpiirissä. Hetkellisen kurjuuden sietäminen on jotakin, minkä tulee ilmeisesti löytyä meistä sisältäpäin. Voikohan sellaista millään harjoitella ilman suota ja suksisauvoja?

Harras harrastaja

Judosalin tatamitalkoot, tammikuu 2014.

"Joo, se nyt vain on sellainen harrastus". Mikä karmea alilausuma. Jäin taannoin maistelemaan sanaa 'harrastus' ja päädyin pohtimaan sen merkitystä hieman tarkemmin. Minulle harrastukset ovat osa arkea ja jokapäiväistä elämää. Harrastukset tarjoavat paikkoja ja tilanteita, joissa voin toteuttaa itseäni ja kehittää kykyjäni yhdessä muiden samasta asiasta innostuneiden kanssa. Kun siis harrastamme asioita, teemme jotakin sellaista josta yleisesti ottaen pidämme. Harrastaminen on jotakin sellaista, jonka puolesta useimmat ihmiset ovat usein jopa valmiita antamaan omastaan - sekä aikaa että rahaa.

Entäpä itse sana? Harras|tus, harras|taa, harras|tan, harras|te, harras|taja - tässä kohden tulin hieman yllätetyksi, sillä tajusin juuri määritelleeni hartaan ihmisen itselleni uudella tavalla. Kun puhumme harrastuksista, samalla sanomme että olemme tekemässä jotakin hartaasti. Jälkikäteen asia vaikutti toki päivänselvältä. Olen joskus mielessäni hymistellyt olevani judo-evankelista, sillä lähelle sydäntä päässeeseen harrastukseen on helppo keksiä yhtymäkohtia melkein mistä tahansa arkipäiväisestä tilanteesta. Rakas harrastus on asia, johon ajatukset kääntyvät usein ja sellaisesta on kiva ja helppo puhua. Tällaisella ajatusketjulla perusteltuna, hartaana olo tarkoittaa jatkuvaa yhteyttä johonkin mihin uskoo.

Jostakin syystä "Se on vain sellainen harrastus" alkoi tuntua kovin ristiriitaiselta lausumalta.

Valkoisiin vaatteisiin

Jälkikäteen tarkasteltuna vaarini lapsuus, koulutien alku ja veljessarjan välinen keppostelu ovat lopulta olleet vain muutaman hetken päässä elämää repivistä ja meille jälkipolville itsenäisyyden rakentaneista taisteluista. Minä en kykene ymmärtämään kuinka noiden, hieman alle parikymppiselle miehelle sattuneiden tapahtumien läpi kykeni selviämään millään tavalla fyysisesti ja henkisesti terveenä. Pahinta ryminää ja monia vaikeita tilanteita jatkui kolme vuotta ennen kuin uusi elämä pääsi viimein alkamaan.

Vaarin tarinan päänäyttämö pystytettiin kohta sodan jälkeen, veljesten voimin. Pala kerrallaan kalliolle ja kirjaimellisesti keskelle umpimetsää rakentui oma koti, jossa puolison ja lapsien oli hyvä olla. Talosta tuli luja ja sen tuvassa oli aina lämmintä myös vieraille. Vuodet etenivät, päivätyöt muiden taloja rakentamassa antoivat leivän ja kotitila levitteen. Kun hypätään ajassa muutama vuosikymmen eteenpäin, lapset ovat jo omillaan ja eläkepäivät odottavat. Pysähtymään ei silti jouda, vaikka eläkkeellä olisikin enemmän aikaa. Tähän murrosvaiheeseen sijoittui myös se tammikuinen aamu, jolloin vaari heräsi mummonsa vierestä ensimmäistä kertaa.

"Poika tuli", puhelimessa sanottiin. Minä synnyin.

Kuule, vaari...

Täytyy todeta, että on hieman kummallista pohtia pariskuntaa, joka on ollut naimisissa minun ja puolisoni yhteenlaskettuja elinvuosia kauemmin. Sanomasi ohje: "Riidellä saa, kunhan vain illan tullen ollaan taas sovussa" näyttää teillä toimineen myös käytännössä. Sinä rakensit kotinne peruskalliolle ja te yhdessä rakensitte avioliittonne samalla tavalla - vahvoille perusarvoille. Sellaista rakennusta eivät mikään myrskyt kykene kaatamaan.

Sinä olet ammatiltasi rakentaja ja maanviljelijä. Varaukseton ihailusi niitä lukuisia "taloiksi" tai "autoiksi" kutsumiani naula- ja lautakasoja kohtaan oli mukana sytyttämässä kipinää, joka minussa ei ole vieläkään sammunut. Muistan myös kuinka onnellinen olin mukanasi isojen miesten töissä jo pienenä miehenä, vaikka heinätöissä minusta taisi toisinaan olla enemmän harmia kuin hyötyä. Muutaman paalin murskannut keltainen traktorisi on ensimmäinen ajoneuvo, jota muistan saaneeni ihan itse ajaa, vieläpä peräkärryn kanssa.

Lapsena minä ajattelin sinun olevan sankari, koska olit vahva ja rohkea ja autoit aina muita. Sinä pidit sen minkä lupasit. Minulle sinä olet aina ollut Mies, isolla alkukirjaimella. Nyt kun hieman vanhempana katson peiliin, huomaan osan kasvonpiirteistäni olevan peräisin sinulta. Sama pätee luonteeseeni, vaari. Se lämmittää sydäntäni ja siitä tiedän, että sinä olet juuri se sama sankari, millaisena minä sinua lapsena pidin.

Vaari, kai sinä tiedät, että sinä olet aina ollut minulle rakas?

Toivottavasti, sillä minun vaarini nukkui pois.

Armosta sisään, armosta ulos

Havainnekuva. Ollako vai eikö olla, sanoi Tanskan prinssi

Raamattu on toisinaan melko veikeä kirja. Maailmanhistoria tuntee lukuisia hämmästyksiä, väärinkäsityksiä ja todella kummallisia tulkintoja tekstien perimmäisistä tarkoituksista. Oman käsitykseni mukaan tällaiset törmäilyt johtuvat useimmiten siitä, että jakeita irrotellaan pois asiayhteydestään miten milloinkin lukijaa sattuu huvittamaan. Toinen Raamattuun liittyvä hämmentävä tapa on omien ajatuksien "lukeminen sisään" tekstiin. Mikäli asia kiinnostaa enemmän, hakukoneista voi tässä yhteydessä kaivella avainsanoja eksegetiikka tai hermeneutiikka.