Jälkikäteen tarkasteltuna vaarini lapsuus, koulutien alku ja veljessarjan välinen keppostelu ovat lopulta olleet vain muutaman hetken päässä elämää repivistä ja meille jälkipolville itsenäisyyden rakentaneista taisteluista. Minä en kykene ymmärtämään kuinka noiden, hieman alle parikymppiselle miehelle sattuneiden tapahtumien läpi kykeni selviämään millään tavalla fyysisesti ja henkisesti terveenä. Pahinta ryminää ja monia vaikeita tilanteita jatkui kolme vuotta ennen kuin uusi elämä pääsi viimein alkamaan.
Vaarin tarinan päänäyttämö pystytettiin kohta sodan jälkeen, veljesten voimin. Pala kerrallaan kalliolle ja kirjaimellisesti keskelle umpimetsää rakentui oma koti, jossa puolison ja lapsien oli hyvä olla. Talosta tuli luja ja sen tuvassa oli aina lämmintä myös vieraille. Vuodet etenivät, päivätyöt muiden taloja rakentamassa antoivat leivän ja kotitila levitteen. Kun hypätään ajassa muutama vuosikymmen eteenpäin, lapset ovat jo omillaan ja eläkepäivät odottavat. Pysähtymään ei silti jouda, vaikka eläkkeellä olisikin enemmän aikaa. Tähän murrosvaiheeseen sijoittui myös se tammikuinen aamu, jolloin vaari heräsi mummonsa vierestä ensimmäistä kertaa.
"Poika tuli", puhelimessa sanottiin. Minä synnyin.
Kuule, vaari...
Täytyy todeta, että on hieman kummallista pohtia pariskuntaa, joka on ollut naimisissa minun ja puolisoni yhteenlaskettuja elinvuosia kauemmin. Sanomasi ohje: "Riidellä saa, kunhan vain illan tullen ollaan taas sovussa" näyttää teillä toimineen myös käytännössä. Sinä rakensit kotinne peruskalliolle ja te yhdessä rakensitte avioliittonne samalla tavalla - vahvoille perusarvoille. Sellaista rakennusta eivät mikään myrskyt kykene kaatamaan.Sinä olet ammatiltasi rakentaja ja maanviljelijä. Varaukseton ihailusi niitä lukuisia "taloiksi" tai "autoiksi" kutsumiani naula- ja lautakasoja kohtaan oli mukana sytyttämässä kipinää, joka minussa ei ole vieläkään sammunut. Muistan myös kuinka onnellinen olin mukanasi isojen miesten töissä jo pienenä miehenä, vaikka heinätöissä minusta taisi toisinaan olla enemmän harmia kuin hyötyä. Muutaman paalin murskannut keltainen traktorisi on ensimmäinen ajoneuvo, jota muistan saaneeni ihan itse ajaa, vieläpä peräkärryn kanssa.
Lapsena minä ajattelin sinun olevan sankari, koska olit vahva ja rohkea ja autoit aina muita. Sinä pidit sen minkä lupasit. Minulle sinä olet aina ollut Mies, isolla alkukirjaimella. Nyt kun hieman vanhempana katson peiliin, huomaan osan kasvonpiirteistäni olevan peräisin sinulta. Sama pätee luonteeseeni, vaari. Se lämmittää sydäntäni ja siitä tiedän, että sinä olet juuri se sama sankari, millaisena minä sinua lapsena pidin.
Vaari, kai sinä tiedät, että sinä olet aina ollut minulle rakas?
Toivottavasti, sillä minun vaarini nukkui pois.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti