Armosta sisään, armosta ulos

Havainnekuva. Ollako vai eikö olla, sanoi Tanskan prinssi

Raamattu on toisinaan melko veikeä kirja. Maailmanhistoria tuntee lukuisia hämmästyksiä, väärinkäsityksiä ja todella kummallisia tulkintoja tekstien perimmäisistä tarkoituksista. Oman käsitykseni mukaan tällaiset törmäilyt johtuvat useimmiten siitä, että jakeita irrotellaan pois asiayhteydestään miten milloinkin lukijaa sattuu huvittamaan. Toinen Raamattuun liittyvä hämmentävä tapa on omien ajatuksien "lukeminen sisään" tekstiin. Mikäli asia kiinnostaa enemmän, hakukoneista voi tässä yhteydessä kaivella avainsanoja eksegetiikka tai hermeneutiikka.

Aftergoogle, asiaan

Kun tulkintojen pelisäännöt ovat tulleet tutuksi, tavalliselle - kreikkaa hepreana pitävälle - lukijalle jää jäljelle vielä se kiusallinen fakta, että hän on parhaimmillaankin aina kääntäjän hyvyyden tai huonouden armoilla. Esimerkiksi Heprealaiskirjeen loppupuolelta (Hepr 12:15) löysin hieman Hamletin pohdintoja vastaavan ongelmatilanteen. Yksinkertaisuuden vuoksi jätin englanninkieliset käännökset pois tästä vertailusta (btw, siellä ajatuksena ovat obtain/to fall short). Miettikääpä tätä:

• "...pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta..." (1933/38)
• "Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa..." (1992)
• "...ottakaat vaari, ettei joku Jumalan armosta tulisi pois..." (1776)

Listalle päätyi kolme suomalaista käännöstä, jotka sisältävät kolme erilaista kehotusta liittyen Jumalan armoon. Kenen ja millä tavalla tässä pitäisi oikeastaan pitää armosta huolta? Osattomaksi jääminen kun ei ole ensisijaisesti edes itsestä kiinni, armon hukkaaminen vaatii välinpitämättömyyttä ja armosta pois tuleminen on jo tietoinen päätös.

Hakukone - mielen surma?

Omien aivojen käyttäminen, ympäröivän jaejakson (+koko jakeen) tulkinta ja käännösten vertailu lienee jällen kerran tärkeää. Kommentaareista saa tietysti poimittua jonkun muun sinne valmiiksi pureksimia pohdintoja, mutta tällöin katoaa osa ajatustyöhön sisäänrakennettua hauskuutta. Luettuani koko luvun ihan itse ja kiinnittämällä huomioni erityisesti pariin ympäröivään jakeeseen, sain poimittua esiin kaksi mielestäni tärkeää havaintoa:

1. Ympäröivät jakeet kehottavat koko seurakuntaa, samoin tekee tämäkin jae (monikkomuoto sanassa pitäkää)
2. Alkuperäisen jakeen loppu varoittaa mätien omenoiden seurauksista seurakunnalle: ..."ettei mikään ... pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi.

Entäpä sitten, mitä näillä havainnoilla tehdään? Niistä tehdään 'Johtopäätös!', kuten muuan Knatterton ajatustyönsä tulokset ilmaisee.

Hämmennystä seuraa valaistuminen

Knattertonin ylivertaisuus salapoliisina perustuu päättelykykyyn, tarkkoihin aisteihin ja laajaan yleistietoon.

Oma tulkintani Heprealaiskirjeen jakeesta menee hajatelmieni jäljiltä jotenkin tällä tavalla, viisaammat todistakoot toisin: seurakunnan toiminta ja kaikkien sen jäsenten henkinen tila on jakeen keskipisteessä. Kahdessa käännöksessä korostuva yksilön vastuu (omasta armossa pysymisestään) antaa kuitenkin aihetta ajatella asiaa eräänlaisena "kollektiivisena yksilösuorituksena", jossa seurakunta pitää ensin huolen siitä, että yksilö ympäröidään armolla.

Mikäli yksilö tällöin hoksaa, mistä Jumalan armossa on kysymys, vastuu armossa pysymisestä (ja muiden yksilöiden armolla ympäröimisestä) siirtyy yksilölle itselleen. Toisaalta, mikäli yksilö ei keksi mistä armossa on kysymys (tai ota sitä vastaan), seurakunnalla on tällöin hieman karkeasti ilmaistuna vastuullaan kyseisen yksilön poistaminen keskuudestaan.

Tulipa yllättävän paljon asiaa parista sanasta, mutta näin ne aivot vain yömyöhällä toimivat.