Työmatkafillarin muodonmuutos, osa 5

Wrench time.

Jännä juttu, kuinka polkupyörän rakentamiseen käytettävä aika on paljon pienempi kuin polkupyörän rakentamisesta kertovien blogipostauksien kirjoittamiseen kuluva aika. Yhtä kaikki, renkaiden kokoonpanon jälkeen oli aika kääriä hihat, ottaa loputkin työkalut kauniiseen käteen ja uhmata yön pikkutunteja polkupyörää ajokuntoon rakennellessa.

Etuhaarukka ja ohjainlaakeri

Etuhaarukka juuri "maalaamosta" saapuneena.

Suurin osa kuvista on otettu viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, pahoittelen paikoittaista kehnoa kuvanlaatua. Kyseisen ajanjakso oli kuitenkin optimaalisin hetki rakentaa maalaus/lakkaussessioiden jäljiltä käsittelykuiviksi kuivuneet osat valmiiksi polkupyöräksi, koska työt ja perhe.

Ohjainlaakeri puhdistuksen jälkeen ja ennen puhdistusta.

Käytännössä kaikki pyörästä purkamani osat olivat paksun ja tahmean, vuosien saatossa muodostuneen crc/hiekka/vaseliini/vesi -seoksen peitossa. Ohjainlaakeri oli hyvä esimerkki tästä, sillä lähtökohtaisesti nuo kuvassa näkyvät laakerit ovat olleet polkupyörää ympäröiviltä olosuhteilta piilossa.

Uusi vaseliini on puhtaampaa kuin vanha.

Ohjainlaakerin yläkuppi vaatii vielä hieman lisää rasvaa.

Puhdistuksen jälkeen laakerit saivat ympärilleen reilun annoksen uutta vaseliiniä ja ne löysivät paikkansa haarukasta ja headsetin yläkupista.

Etuhaarukka paikallaan.

Maalattu ohjainlaakerin yläkuppi ja sen päälle tuleva mutteri piti kiristää tiukkaan, mutta varovasti, ettei tuoreehko maali menisi kovin rullalle. Tämä onnistui vanhaa t-paitaa ja putkipihtejä käyttämällä.

Renkaat, tanko, satula ja polkimet

Pyörä alkaa näyttämään pyörältä.

Muutamaa osaa (=renkaita, vasenta kampea+polkimia, ohjainkannatinta, ohjaustankoa ja satulaa) myöhemmin polkupyörän runko oli muuttunut polkupyöräksi. Ylläolevasta kuvasta poiketen käänsin satulan kiskoihin tulevan kannattimen vielä ylösalaisin, jotta satula olisi hieman siistimmän näköinen:

Käännetty satulan kannatin.

Kovin kapeaan satulaan tämä temppu ei onnistu ilman, että satulan eteen-taakse -suuntainen säätövara kutistuu olemattomiin. Oma satulani on säädetty nyt niin taka-asentoon kuin se suinkin menee, vaikka kiskoja vielä riittäisi. Lisäsäädön estää kohtuullisen kapean satulan sisään poikittaissuunnassa sijoittuva kannakepultti, joka törmää eteenpäin kaventuvaan satularunkoon (vrt. ylempi kuva, jossa kannake on normaaliasennossa). Tässä toivottavasti väliaikaiseksi jäävässä satularatkaisussa voisi vielä tarvittaessa olla senttimetrin verran liikkumatilaa taaksepäin kannakkeen läpi tulevaa pulttia lyhentämällä, mutta mielestäni satulan etäisyys tangosta on nyt kohtuullisen optimaalinen, enkä siten aio puuttua asiaan.

Lokasuojat

Takalokasuojan etukiinnike. Räminätön asennus on toteutettu nahkaprikan taikavoimia lainaamalla.

Koska sisälläni asuu pieni perfektionisti ja lokasuojat vaikuttavat polkupyörän ulkonäköön yllättävän paljon, täytyi asennuksen olla siisti. Ensiyrittämällä suoraan runkoon kiinni pulttaamani lokasuojat jäivät kuitenkin aivan liian kauas renkaista ollakseen hienot. Estetiikan nimissä päädyin vääntelemään lokasuojien tukirautoja.

Lokasuojan tukirauta ennen putkipihtejä.

Lokasuojan tukirauta putkipihtien jälkeen.

Periaatteessa pelkkien tukirautojen taivuttaminen olisi ollut riittävä keino saada lokasuojan etu- ja takaosa sopivalle etäisyydelle renkaasta. Tämä olisi kuitenkin aiheuttanut liian pitkän eli rumannäköisen taivutuksen tukirautoihin, eikä lokasuojan pystysuuntaista etäisyyttä renkaasta pystynyt tällä tavoin säätämään. Muunlaista ratkaisua tarvittiin. Keskiyön improvisointi- ja kaapinkaiveluhetki tuotti tuloksenaan pätkän puolikovaa kromipintaista kupariputkea ja putkileikkurin.

Putkileikkuri ja kromiputki. Prikkaa pukkaa.

Tuotos. Spacer eli väliholkkihan tämä kaiketi on.

Putkesta syntyi näppäriä väliholkkeja, joiden pituuden sain parin harjoituskappaleen jälkeen kohdalleen. Väliholkin avulla myös lokasuojan pystysuuntaisen etäisyyden säätö takarenkaasta onnistui hienosti.

Takalokasuojan etukiinnike väliholkin kanssa.

Takalokasuojan yläkiinnike.

Valmis takalokasuoja.

Etulokasuoja kiinnitettynä. Huomaa lakisääteinen *BLING!* eturenkaassa...

Etulokasuojan tukiraudat saivat samankaltaista vääntöä osakseen. Etulokasuojan ja etuhaarukan kruunun välisestä liitoksesta huolehtivan peltilipareen säätöön riitti viila. Mikäli lokasuojaa olisi pitänyt laskea enemmän, ei pultinreiän viilaaminen olisi enää riittänyt, vaan kyseinen peltilevy olisi täytynyt korvata uudella. Tähän ei onnekseni tarvinnut yömyöhällä ryhtyä.

Takavaihtaja

Mönjälle altistunut Shimano Altus -takavaihtaja.

Takavaihtaja oli selkeästi peräisin samasta pyörästä kuin muutkin irrotetut osat. Kuvassa pintapuolisesti pyyhittyä vaihtajaa oli selkeästi voideltu, muttei puhdistettu. Koskaan.

Vaihtaja avattuna.

Takavaihtajan pienet muovirattaat saa helpoiten puhdistettua halkaisemalla vaihtajan. Tässä tapauksessa 8mm lenkkiavain oli riittävä työkalu.

Puhdistusta...

Irrotin vaihtajasta kaikki osat, mitkä suinkin irti sain ja pyyhin ne puhtaaksi. Uuden vaseliinikierroksen ja parin pultin jälkeen vaihtaja oli valmis asennettavaksi.

Puhtaampi vaihtaja.

Jarrut

Jarruvaijerit.

Punaiset polkimet ja vanteet tuovat pyörään niin paljon vauhtia, että sen pysäyttäminen ei onnistu ilman punaisilla vaijereilla varustettuja jarruja. Paikallinen pyöräliike myi Jagwiren teflon-sisuksella varustettua kuorta 6,00euron metrihintaan, joten sitä.

Samalla reissulla ostin myös vaihdevaijerit (7eur/metri) ja tarvittavan määrän kuorien päähän tulevia päätepaloja. Hetken ehdin pohtia päätypalojen väriä kromin ja mustan välillä, mutta koska pyörän runko on musta, niin vaijereiden päätypalojen tuli olla myös ehdottomasti mustat. Puolen euron kappalehintaan olisin ehkä odottanut, että tarjolla olleet päätöskappaleet olisivat olleet metallisia, mutta toisin kävi. Kaupan päälle nämä ostamani päätypalat olivat oikeasti tarkoitettu halkaisijaltaan milliä ohuempiin vaihdevaijereihin, eivätkä ne siten olleet suoraan yhteensopivia 5mm paksuihin jarruvaijerin kuoriin.

Jarruvaijeri kuorittuna.

Epäyhteensopivat päätypalat oli mahdollista saada sopimaan pikamietinnän perusteella ainakin kahdella tavalla. Minä päädyin kuorimaan vaijerin kuorta päätypalan sisämitan verran. Toinen tapa olisi kaiketi ollut lämmittää muovista päätypalaa lähes sulamispisteeseen ja sitten ujuttaa pala paikoilleen.

Muovinen musta päätöskappale.

Etujarrut asennettuna.

Jarruremontin yhteydessä vanhat cantilever-jarrut saivat väistyä V-jarrujen tieltä. Minimibudjetin sanelemana pyörään päätyivät varaosapyörästä poimitut länget, jotka on tarkoitus muuttaa mustiksi kun kalenteri sen taas sallii. Etuhaarukan kapeus teki palojen sovittelemisesta melkoisen haasteellista, sillä toleranssit jäivät pieniksi. Ilman suoraa eturengasta tämä asennus ei olisi ollut mahdollinen.

Jarrupala ottaa kiinni haarukkaan, muttei vanteeseen vaikka tiukkaa on.

Pari parannuskohtaa tähän silti vielä jäi. Maalatun vanteen ja suuntaamattomien jarrupalojen yhteisvaikutuksesta etujarru vinkuu melkoisen hienosti. Lähiaikoina on siis luvassa paitsi jarrulänkien maalaamista / vaihtamista, niin myös jarrujen säätöä ja vanteen kiillotusta.

Jarrut ja vaijerit paikoillaan.

Jarrukahvoista on hyvä huomata se, että v-jarrujen ja canti-jarrujen kahvat eivät ole keskenään kovinkaan vaihtokelpoisia. Erilaisten jarrulänkien mekaaninen hyötysuhde eroaa sen verran toisistaan, että v-jarrujen kanssa käytetty cantijarrukahva osuu mitä todennäköisimmin tankoon ennen kuin renkaan saa jarrutettua lukkoon. Positiivinen polkija voisi tietysti ajatella tällaista ominaisuutta eräänlaisena polkupyörän ABS-jarruna.

Vaihteet

Ohjaamo.

Pyörässäni on 7 vaihdetta, jotka eivät vaihdu ilman vaijereita. Vaihdevaijerien asennus kävi pääpiirteittäin samalla tavalla kuin jarrujenkin. Otetaan kuori, mallataan se paikoilleen ja katkaistaan sopivaan mittaan. Kuoreen pujotetaan päätypalat ja sovitetaan kuori paikoilleen. Mikäli lopputulos ei ole kaunis, prosessia toistetaan kunnes näin on. Koska pyörän rungossa olevat vaijerikannakkeet olivat kohtuullisen kaukana ohjainputkesta, taakse menevät vaijerit oli helpointa viedä samalta puolelta ohjainputkea.

Olen saanut jostakin mieleeni ajatuksen, jonka mukaan rungon vaijerikannakkeisiin päättyvät vaijerit olisi hyvä varustaa sellaisella putkeen päättyvällä päätypalalla. Minulla oli miljoonalaatikossa tallella aiempien vaijeriremonttien jäljiltä muutamia putkitettuja päätypaloja, mutta niiden väri oli yllätys kyllä väärä. Paikoitellen pakkomielteisenä persoonana päätin jälleen askarrella hieman.

Putkileikkuri pahanteossa.

Kokonaisuus hahmottuu...

... rakentuu ...

... ja valmistuu!

Tällaiset putkinipat ovat hyviä kahdesta syystä. Koska päätypalaa jatkava putki on vaijerin ja polkupyörän rungon välissä, kitka vähenee. Toisena hyötynä lika ei pääse niin helposti vaijerin ja kuoren väliin.

Päätypala paikoillaan.

Kahden päätypalan väliin ja putkien päälle asennetaan vielä suojakuori, jolloin vaijeri on koko matkaltaan mukavasti suojassa sääolosuhteilta. Satulaputken kohdalle tekemäni vaijerivedot ovat muuten mielestäni jotekin erityisen hienot.

Silmäkarkkia.

Tässä kohtaa yötä silmät painuivat jo lähes väkisin kiinni. Seuraavaan postaukseen on luvassa nahkaisia kädensijoja ja koeajotunnelmia.