Työmatkafillarin muodonmuutos, osa 2

Uudet polkimet ja uusi väri.

Edellinen työmatkapyörän remontista kertova postaus päättyi suutariksi päätymiseen ja lupailin, että tämänkertainen tarinointi sisältäisi ajatuksia nahkasta. Eipä sisällä, sillä maalarinhommat menivät edelle. Kuinkahan sitä ihminen joskus muistaisi, että maalaamisessa on paljon muitakin työvaiheita kuin pelkkä maalipurkkien ostaminen ja värin sumuttaminen.

Lähiömaalari seikkailee taas

Maalausvalmis runko.

Sain kuluneen viikon aikana raavittua rungosta loputkin tarrat pois ja raaputeltua vanhan maalin hieman aiempaa sileämmäksi. Mikäli joku ihmettelee, miksi ratas on vielä kiinni keskiössä, niin yksinkertaisesti vastaten - se ei lähtenyt irti. Hieman pidemmin voisi todeta, että ulosvetäjäni ei mahtunut rattaan taakse siten, että olisin saanut ratas-kampi -yhdistelmän siististi irti. Kengännauhabudjetilla rakenneltu pyörä ei kaipaa useamman kympin lisäostoksia. Kammen saisi toki irti vaikka rautasahalla, mutta kun aivan välttämätön pakko ei ole, niin silloin se ei vain ole.

Maalari maalaa pun mustaa

Maalausteline, tukeva kuin mikä.

Puoli runkoa sumutettuna.

Kuten arvata saattoi, paikalleen jättämäni ratas haittasi hieman keskiön vetopuolen maalaamista, mutta ei liian pahasti. Enemmän harmia tuottivat maalauspaikan tuuliolosuhteet, jotka olivat sunnuntaina vähintäänkin puuskaiset. Tuulen vuoksi jouduin maalaamaan lähempää kohdetta kuin olisin halunnut ja siksi maalikerroksen paksuutta oli vaikeaa säädellä.

Rattaan taakse jäänyt runko sai myös maalia suojakseen.

Koko runko ensimmäistä kertaa kokonaan mustana. Cool...

Valmista tuli!

Valuvika, jonka tuuliolosuhteet ja huolimaton maalari aiheuttivat.

Viimeisissä maalikerroksissa ilmenevää valumaa ei kannata enää pyyhkiä...

Paria lopussa syntynyttä pientä valumaa ja niiden korjausyrityksiä lukuun ottamatta maalipinta oli juuri niin tasainen kuin pohjatyö antoi olettaa. Ei täydellinen, mutta tyydyttävä. Tämän jälkeen alkoi se ehkä jännittävin vaihe, kun poistin teippaukset ja näin ensimmäistä kertaa millaiseksi runko ihan oikeasti muodostuisi. Sähköteippi ei näemmä ollut ollenkaan huono ratkaisu rajausten tekoon. Maalarinteippi jätti paljon rosoisemman jäljen sitä poistaessa.

Nyt jännittää, menikö maali läpi.

Yksityiskohdat paljastumassa. Keltainenkin olisi ollut hieno väri tähän pyörään.

Pientä suttua ja teipinrepimää, korjattavissa jos jaksaa.

Sama juttu toisessa päässä raitaa. Pikkuvikoja.

Kokonaisuus vailla nimeä.

Taidekuva. On se hieno ja ihan itse tehty!

Hetken aikaa runkoa ihasteltuani ja kuivateltuani kannoin sen varovasti kotiparvekkeelle kuivumaan. Ikkunat auki, niin huurut haihtuu ja sitä rataa. Kaapissa tätä tarkoitusta varten majailleet punaiset polkimet piti heti ruuvata testin vuoksi paikalleen ja hienohan se on!

Alkuun on hyvä lopettaa?

Nämä siis sunnuntain saldona. Lauantaina ehdin toki maalailemaan hieman muitakin pyörän osia jämäkän kuuraussession jälkeen, vaan tästä tulee taas oma postauksensa.