Jarruhuput

Modolo anatomic jarruhuput, luonnonkumia.

Luonnonkumisten esineiden, päivänvalon, käsistä irtoavien rasvojen ja kovan käytön yhdistelmä ei välttämättä ole sellainen, jota museoviraston konservaattori arvostaisi. Mainittu yhdistelmä sattuu toisaalta löytymään Bianchini jarrukahvojen suoja/pehmustehupuista, minkä seurauksena minulla oli käsissäni pieni ongelma.

Ongelmaa ei helpottanut se ajatus, että jossakin periaate-tasolla olen päättänyt kohdella Bianchia enemmän kuin vähemmän silkkirukkasin. Tästä syystä minun mielestäni myös pyörään vaihdettavien käyttö/kulutusosien tulisi olla pyörän fiilikseen ja henkeen sopivia. Hankaluuksia aiheuttavien jarruhuppujen valmistaminen on kuluneina vuosina lopetettu, joten täysin samanlaisten korvaavien huppujen hankinta on vähintäänkin hankalaa. Etsikääpä vaikka "Modolo Anatomic natural gum brake hoods" -hakusanoilla ja kertokaa mitä löytyy, jos löytyy.

Mikko's sweatshop natural leather -jarruhuput, versiot 2 ja 3.

Tyypilliseen tapaan, ratkaisu ongelmaan oli "kiivetä läpi harmaan kiven ja perä edellä puuhun." Koska nahkasta viime syksynä muotoilemani työmatkapyörän kädensijat onnistuivat kohtuudella, niin rohkenin kokeilla jotakin paljon vaikeampaa. Paaaalljon vaikeampaa ja aikaavievempää.

Suojuoksua

Loputon tuska. Kuva: Hannes Heikura 1997

Tulipa tässä Raamattua lukiessani eräs takavuosien huippuhiihtäjä mieleen. Oikeastaan jos ihan tarkkoja ollaan, niin mieleeni tuli Vuoden lehtikuva -palkinnon voittanut valokuva vuodelta 1997. Kyseessä on siis tuo oheinen kuva, jossa treeniensä keskellä puoliksi suohon uponnut Mika Myllylä on otsikoitu kokemaan loputonta tuskaa. Myllylän tarinaa tai sen sisältämää tuskaa en otsikoiden ulkopuolelta tunne, mutta kuva kyllä koskettaa monella tasolla.

Kuvassa minua viehättää ensinnäkin se, kuinka kaksi periksiantamatonta luontoa kohtaavat. Toisaalta kuva herättää kysymyksen, onko tuossa puuhassa lopulta yhtään mitään järkeä. Myllylästä on havaittavissa myös tiettyä täydellistä asialleen omistautumista. Jäin myös miettimään olisiko minusta tuohon touhuun ja kuinka kauan sitä jaksaisin? Kuva henkäisi hetkessä esiin monia samantyyppisiä ajatuksia ja kysymyksiä, jotka liikkuivat enimmäkseen filosofisen itsetutkiskelun suuntaan.

Minusta olisi hienoa, jos minusta löytyisi jotakin samaa mitä tuossa Mikasta otetusta kuvasta on löydettävissä. Ei siksi, että haluaisin olla mies-osiani myöten suossa, vaan siksi, että jaksaisin aina jatkaa - vaikka alkua tai loppua ei olisikaan välittömästi näköpiirissä. Hetkellisen kurjuuden sietäminen on jotakin, minkä tulee ilmeisesti löytyä meistä sisältäpäin. Voikohan sellaista millään harjoitella ilman suota ja suksisauvoja?

Turhuutta ja tuulen tavoittelua

1982 Bianchi Specialissima

Eräässä laulussa lauletaan kahdelle tehdystä yhdestä polkupyörästä, mutta viime viikolla minä upotin oikeastaan kaiken liikenevän vapaa-aikani (yhden henkilön) kahteen polkupyörään. Muu perhe oli mummolassa ja minä töissä, joten "vapaata" riitti.

Tällaisten sessioiden jälkeen ja aikana Saarnaajan kirja on mainio keino pitää jalat maan pinnalla ja jatkaa päänsä leijuttamista siellä pilvissä.

Kun Jumala täyttää mielen iloa tuottavilla askareilla, ei ihminen ehdi ajatella elinpäiviensä kulumista. (Saarnaaja 5:20, KR-92 mukaan)

Iloa tuottavia askareita tuli sitten tehtyä hieman urakkaluonteisesti ja tunteja kului sen verran, ettei niitä kehtaa edes laskea (tai ääneen tunnustaa). Vaan laskinpa (ja tunnustanpa) silti: seitsemän päivän aikana pyöräjuttuja tuli väännettyä yhteensä noin 50 tuntia... Toisin sanoen, tällä kertaa on luvassa paljon melua fillareista.

Emmaljunga Scooter

Emmaljunga Scooter

Kuluneen puolentoista kuukauden aikana on tullut tehtyä kaikenlaista. Yksi esimerkki tällaisesta kaikenlaisesta projektista oli parvekkeen siivous talven aikana kertyneistä romuista, joka puolestaan poiki lisäprojektin roskalavalta löytyneiden lastenrattaiden muodossa. Niin kummalliselta kuin se vaikuttaakin, niin kuvassa olevat Emmaljungan Scooter -rattaat oli dumpattu kylmästi roskiin.

Vauvanomistajien kulttimerkkiä edustavat rattaat eivät voi olla huono sijoitus edes ilmaiseksi saatuna tai hieman rikkinäisenä. Niinpä nostin vaunut kyytiin ja palasin kotiin tutustumaan aiheeseen. Emmaljungan tuotesivuilta selvisi vaunujen (uusi) malli ja jatkohaku internetin arkistoihin kertoi loputkin vaunun speksit. Enää vaunut tarvitsi vain saada ehjäksi.

Commuter

Pyöräkorjaamo / olohuone. On siinä pyöräkin kuvassa.

Lähes kuukauden hiljaiselo täällä virtuaalinurkkauksessa on suoraa seurausta reaalimaailman aktiivisuudesta. Perheen kanssa vietetyt pääsiäinen ja vappu olivat mukavia vapaapäiviä arkiseen aherrukseen. Siinä sivussa on toki korjattu lastenvaunuja, tuunattu polkupyörää, soitettu bassoa ja viritelty elektroniikkaa.

Jospa aloittaisin purkamaan ajatusruuhkaa vaikka sitten tästä projektista, koska edellisessä pyöräpostauksessa (onko täällä muunlaisia?) mainitsin fillarin saaneen nimensä