Stereotyyppejä

Lauantaina vietettiin kansainvälistä ohjelmoijien päivää. Koska lauantaisin ohjelmoijat ovat kotona (koodaamassa harrasteprojektejaan), edustamani yritys juhlisti ohjelmoijien omaa päivää heti seuraavana maanantaina.

Sanovat, että tyypillinen ohjelmoija toimii pääasiassa kola-pizza -pohjaisella ruokavaliolla.

Kansainvälinen ohjelmoijien päivä 13.9.2014

Kansainvälisen Ohjelmoijien päivän lopputulosten perusteella on todettava, että ainakaan paikallisella konttorillamme ei työskentele sitä kaikkein tyypillisintä ohjelmoijaporukkaa. Pizzabokseja vastaavaa kolapakkaus -vuorta ei konttorilta löytynyt.

Ehkä me olemme 50% tehokkaampia? =)

Arki, päivää

Tipu Topakka istahtaa maahan (ja alkaa itkeä) (c) Richard Scarry

Toisinaan, kun lapset on saatu nukkumaan ja talo hiljenee, jäljelle jää jotenkin tyhjä olo. Ei välttämättä mitenkään huonolla tavalla tyhjä, mutta toisinaan, talon asukkaan pään sisäinen tunnelma vastaa tyhjäksi pumpattua kaivoa. Kumisee. Noin niin kuin olisi hieman kaikkensa antanut.

Kesä 2014

Juhannus, #kesäloma2014

Kesäloma oli ja meni. Sääli, mutta 8 viikkoa lomailua riittää pitkälle syksyyn. Ajattelin vielä tehdä tällaisen mini-albumin valokuvien myötä, sillä onhan näitä jälkikäteen aina kiva muistella.

Hästääg #kesäloma2014 ja #superperhe.

Jarruhuput

Modolo anatomic jarruhuput, luonnonkumia.

Luonnonkumisten esineiden, päivänvalon, käsistä irtoavien rasvojen ja kovan käytön yhdistelmä ei välttämättä ole sellainen, jota museoviraston konservaattori arvostaisi. Mainittu yhdistelmä sattuu toisaalta löytymään Bianchini jarrukahvojen suoja/pehmustehupuista, minkä seurauksena minulla oli käsissäni pieni ongelma.

Ongelmaa ei helpottanut se ajatus, että jossakin periaate-tasolla olen päättänyt kohdella Bianchia enemmän kuin vähemmän silkkirukkasin. Tästä syystä minun mielestäni myös pyörään vaihdettavien käyttö/kulutusosien tulisi olla pyörän fiilikseen ja henkeen sopivia. Hankaluuksia aiheuttavien jarruhuppujen valmistaminen on kuluneina vuosina lopetettu, joten täysin samanlaisten korvaavien huppujen hankinta on vähintäänkin hankalaa. Etsikääpä vaikka "Modolo Anatomic natural gum brake hoods" -hakusanoilla ja kertokaa mitä löytyy, jos löytyy.

Mikko's sweatshop natural leather -jarruhuput, versiot 2 ja 3.

Tyypilliseen tapaan, ratkaisu ongelmaan oli "kiivetä läpi harmaan kiven ja perä edellä puuhun." Koska nahkasta viime syksynä muotoilemani työmatkapyörän kädensijat onnistuivat kohtuudella, niin rohkenin kokeilla jotakin paljon vaikeampaa. Paaaalljon vaikeampaa ja aikaavievempää.

Suojuoksua

Loputon tuska. Kuva: Hannes Heikura 1997

Tulipa tässä Raamattua lukiessani eräs takavuosien huippuhiihtäjä mieleen. Oikeastaan jos ihan tarkkoja ollaan, niin mieleeni tuli Vuoden lehtikuva -palkinnon voittanut valokuva vuodelta 1997. Kyseessä on siis tuo oheinen kuva, jossa treeniensä keskellä puoliksi suohon uponnut Mika Myllylä on otsikoitu kokemaan loputonta tuskaa. Myllylän tarinaa tai sen sisältämää tuskaa en otsikoiden ulkopuolelta tunne, mutta kuva kyllä koskettaa monella tasolla.

Kuvassa minua viehättää ensinnäkin se, kuinka kaksi periksiantamatonta luontoa kohtaavat. Toisaalta kuva herättää kysymyksen, onko tuossa puuhassa lopulta yhtään mitään järkeä. Myllylästä on havaittavissa myös tiettyä täydellistä asialleen omistautumista. Jäin myös miettimään olisiko minusta tuohon touhuun ja kuinka kauan sitä jaksaisin? Kuva henkäisi hetkessä esiin monia samantyyppisiä ajatuksia ja kysymyksiä, jotka liikkuivat enimmäkseen filosofisen itsetutkiskelun suuntaan.

Minusta olisi hienoa, jos minusta löytyisi jotakin samaa mitä tuossa Mikasta otetusta kuvasta on löydettävissä. Ei siksi, että haluaisin olla mies-osiani myöten suossa, vaan siksi, että jaksaisin aina jatkaa - vaikka alkua tai loppua ei olisikaan välittömästi näköpiirissä. Hetkellisen kurjuuden sietäminen on jotakin, minkä tulee ilmeisesti löytyä meistä sisältäpäin. Voikohan sellaista millään harjoitella ilman suota ja suksisauvoja?