Kesäkuntoon

Commuter valmiina ajoon.

Kesäkuntoprojekti koskee tällä kertaa vain fillaria, sillä mies itse on pientä flunssaa lukuunottamatta kesäkunnossa kesät ja talvet. Lumet sulivat muuttopuuhiemme aikana ja samalla työmatkani kasvoi kaksinkertaiseksi. Viime viikonloppuun saakka talvirengastettu työmatkafillarini on lisäksi kärsinyt takanavan laakeriongelmista, jotka alkoivat jo viime elokuussa saariston rengastieajelun aikana. Tähänkin oli siis korkea aika tehdä jonkinlainen ryhtiliike.

Renkaat

Talvirenkaat ovat nastojen ja pintakuviointinsa ansiosta vierintävastukseltaan kohtuullisen raskaat ajettavat kuivalla asfaltilla. Koska loputkin syyt niiden käyttämiseen sulivat pois viimeistään viime viikolla, renkaiden vaihto tuli ajankohtaiseksi. Tähän saakka olen ajellut kesäisin vähän sellaisilla mitäsattuulöytymään -tyyppisillä ja puhkikulumisrajalla olleilla renkailla, joten nyt halusin ihan uudet renkaat. Jos ostosta perustelisi järkisyillä, voisi todeta että nyt rengasrikkojen todennäköisyys pienenee vaikka työmatka kasvaa. Oikea syy uusien kumeksien ostolle oli silti pyörän rakennusvaiheesta saakka mielessäni leijaillut idea valkokylkisistä tai tanwall-renkaista.

Schwalbe Delta Cruiser

Renkaiksi valikoituivat Schwalben Delta Cruiserit 28-622 -kokoisena paikallisen saatavuuden, kohtuullisen hinnan ja valkokylkisyyden vuoksi. Bikeshopista näitä sai 20e kappalehintaan suoraan hyllystä ja sisurit hain Biltemasta hintaan 2 x 2,99euroa.

Tuohon hintaan renkaat eivät ole taittuvakylkiset, vaan niiden reunassa on se perinteinen vaijeri. Schwalben sivujen mukaan rengasta saa sekä valkokylkisenä, hieman ruskeampana gumwall-värisenä ja tavallisena mustana heijastinnauhalla. Joka tapauksessa tämän kokoinen rengas painaa Schwalben ilmoituksen mukaan 530 g ja painetta saa olla 3,5 - 6 baria (50 - 85 psi). Rengaspaineita lukuun ottamatta näillä spekseillä ei ole minulle sen kummempaa merkitystä, kunhan nyt käyttöä kestäisivät.

Talvirenkaiden kanssa käyttämiäni vanteita en mainittujen laakeriongelmien vuoksi lähtenyt vaihtamaan uusien renkaiden sisälle, vaan asensin renkaat viime keväänä vannevalo v2 -projektia varten hankkimilleni vanteille. Ennen rengastöitä takavanne piti kuitenkin suoristaa ja kiristää ja tämän tein suoraan takahaarukassa. Koska vanne ei osunut talvivanteen kanssa aivan samaan linjaan sivusuunnassa, kiristin pinnat vain ei-vetopuolelta. Tällä tavoin sain sekä vanteen pinnat tarvittavan kireälle että renkaan kulkemaan oikeassa linjassa. Pinnoja kiristin järjestyksessä aina puoli kierrosta kerrallaan ja ihan hyvä tuli.

Ohjaamo

Syyskuu 2013, maalarin paja.

Pyörän rakennusvaiheen ideoihin kuului vaaleakylkisten renkaiden lisäksi myös tempo/triathlon/lepuutustanko satunnaista käyttöä varten. Idea hautautui ostamani kaupunkitangon (BLB Bronson bar) myötä, sillä triathlontankoni shimmit olivat hukkuneet jonnekin vuosien varrelle, eikä tankoa saanut ilman niitä tukevasti kiinnitettyä.

Nykyiseen maantietankoon kiinnitys onnistuu ilman shimmejä, joten asennus tuli pidentyneen työmatkan helpotusmielessä nyt viimein tehtyä. Wanhemman malliset jarrukahvat ja tempotanko eivät tosin ole varsinaisesti kovin yhteensopiva yhdistelmä. Jouduin taivuttelemaan ja nippusitomaan vaijereita aavistuksen epämiellyttäviin asentoihin, eivätkä jarruvaijerit siltikään olleet aivan täysin pois esteettömän käytön edestä.

Tästä huolimatta tein silti jääräpäisesti asennuksen valmiiksi ja kieputin tangosta tähän saakka puuttuneet tankoteipitkin kiinni tankoon. "Teipeiksi" ei (tietenkään) kelvannut mikään oikea ja helposti asennettava tankoteippi, vaan tämäkin piti tehdä alusta saakka itse samasta keinonahasta, jolla taannoin päällystin satulan. Voi minua hupsua, mutta nyt pyörä on lähes sellainen kuin joskus visioin. (Paitsi ettei ole, koska pyörässä pitäisi olla se herrastanko ja etutarakka.)

Pienen testilenkin perusteella pyörä on nopeamman tuntuinen kuin koskaan ennen. Tämä saattaa johtua joko pienemmästä vierintä- ja ilmanvastuksesta ja paremmista laakereista tai sitten vielä lihasmuistissa olevista talvirenkaista. Totuus selvinnee ensimmäisten GPS:ää vastaan ajettujen kierrosten jälkeen. Influenssan jälkitautien pelossa en kuitenkaan ole uskaltanut ajaa vielä minkäänlaista pidempää lenkkiä (esim. työmatkaa), joten fiilis jää odottamaan tieteellistä todistustaan.

Uusiks män

Jarrukahvat. Mustat olisivat olleet aina muodissa, mutta hyllystä ei löytynyt.

Jarruvaijereiden veto minua tosin jäi harmittamaan ihan oikeasti ja vietävästi. Tyylilleni uskollisena - siis heti kun olin saanut asennuksen hirvittävällä vaivalla ja yön pikkutunteja uhmaten siistiksi ja edes jollakin tavalla toimivaksi - kävin ostamassa uudet jarrukahvat ja aloitin koko ohjaamohomman alusta. Uusiksi kahvoiksi hankin Tektro RL540:t lähinnä kolmesta syystä:

1. Hinta ja saatavuus.
2. Ne ovat aero-kahvat, eli vaijerit pysyvät pois kuskin tieltä
3. Vetosuhde on lineaarisille (ts. v- tai mekaanisille levy-) jarruille sopiva

Tektro RL520.

Kahden muun hyvän syyn lisäksi sain tällä keinolla jarrujen säätämiseen hieman lisää pelivaraa. Omaan näppäryyteeni vedoten olen aiemmin hieman dissannut "oikeaa vetosuhdetta", mutta näköjään näillä oikean vetosuhteen kahvoilla todellakin on väliä jarruhommissa. Aiemmin vanteiden täytyi olla luotisuorat ja vaijeripituuden juuri oikein, jotta etenkin takajarru toimisi oikein. Nyt oikeilla osilla kokeillessa säätämiseen olisi riittänyt jopa sellainen vähän sinnepäin -tarkkuus.

Purkuhommia.

Jotta uudet kahvat sai paikoilleen, täytyi edellä mainittu valmis ja viimeistelty asennus purkaa. Unohdin ottaa ensimmäisestä valmiista paketista kuvan (doh), mutta tästäkin kuvasta huomaa vielä, kuinka jarruvaijeri asemoituu suorastaan typerästi suhteessa ohjaustankoon.

Shimano 600 (non-aero) vs. Tektro RL520 (aero)

Tuotekehitys ja vuosien kuluminen näkyy. Vaikka kyseessä ovat eri firman tuotteet, niin jarrukaapeleiden karsiminen pois näkyviltä ja kuskin käsien tieltä on ehdottoman hyvä juttu. Tykkään lisäksi Tektron kahvojen mutkittelevasta muodosta, sillä niiden kanssa huppuotteelta jarruttaminen tuntuu jotenkin helpommalta verrattuna aiempiin suoriin kahvoihin. Shimanon kahvat vievät silti missikisapisteet, koska onhan tuollainen kevennysreikäinen pinta niin sporttinen. Tai sitten ei, mene ja tiedä.

Kahvojen ero kuskin suunnasta.

Tektron huput ovat aavistuksen aiempia paksummat ja pidemmät, joten saa nähdä tarvitseeko oikeanlaisen ajoasennon löytämiseksi vaihtaa ohjainkannatin sentin tai pari lyhyemmäksi. Tämä tarkoittaisi tietysti valmiin asennuksen toispuoleista purkua. Taas. Toisaalta, jos säätämiseen käytetyt tunnit ovat samalla tasolla ajotuntien kanssa, niin mielestäni tämä harrastus on ajankäytöllä mitattuna vielä kohtuullisessa tasapainossa.

Kaapelipiilo.

Asennuksessa ei ollut oikeastaan mitään kummallista: kahva kiinni, pultti kireälle ja vaijeria perään. Jarrukahvoja tangossa kiinni pitävä pultti on tosin onnistuttu sijoittamaan sellaiseen kohtaan ja syvyyteen, että sitä ei saa kiristettyä tai avattua a. alle 7cm pitkällä kuusiokoloavaimella tai b. mikäli vaijeri on paikoillaan.

Koska kyseessä ovat alle neljänkympin hintaiset kahvat ja ajoasennon sain aiempien kahvojen paikkojen avulla melko hyvin kohdalleen, en viitsi tästä valittaa (se tuskin edes auttaisi).

Toistaiseksi valmis.

Vielä täytyisi kääriä tuo (kuvakulman ansiosta) miehekkäästi sojottava tempotanko nahkateipin sisään ja etsiä jonkinlainen tarakka/laukkuratkaisu selkähikoilun vähentämiseksi. Kaikkea ei vain aina ehdi.