Tietäjät tietää

Tällä kertaa ei ole kyse joulun sanomasta, vaikka ajankohta onkin sopivasti lähellä. Nyt on tapahtunut jotakin sellaista, jonka tietäjät tietää. Muut arvailee.

Valkoisiin vaatteisiin

Jälkikäteen tarkasteltuna vaarini lapsuus, koulutien alku ja veljessarjan välinen keppostelu ovat lopulta olleet vain muutaman hetken päässä elämää repivistä ja meille jälkipolville itsenäisyyden rakentaneista taisteluista. Minä en kykene ymmärtämään kuinka noiden, hieman alle parikymppiselle miehelle sattuneiden tapahtumien läpi kykeni selviämään millään tavalla fyysisesti ja henkisesti terveenä. Pahinta ryminää ja monia vaikeita tilanteita jatkui kolme vuotta ennen kuin uusi elämä pääsi viimein alkamaan.

Vaarin tarinan päänäyttämö pystytettiin kohta sodan jälkeen, veljesten voimin. Pala kerrallaan kalliolle ja kirjaimellisesti keskelle umpimetsää rakentui oma koti, jossa puolison ja lapsien oli hyvä olla. Talosta tuli luja ja sen tuvassa oli aina lämmintä myös vieraille. Vuodet etenivät, päivätyöt muiden taloja rakentamassa antoivat leivän ja kotitila levitteen. Kun hypätään ajassa muutama vuosikymmen eteenpäin, lapset ovat jo omillaan ja eläkepäivät odottavat. Pysähtymään ei silti jouda, vaikka eläkkeellä olisikin enemmän aikaa. Tähän murrosvaiheeseen sijoittui myös se tammikuinen aamu, jolloin vaari heräsi mummonsa vierestä ensimmäistä kertaa.

"Poika tuli", puhelimessa sanottiin. Minä synnyin.

Kuule, vaari...

Täytyy todeta, että on hieman kummallista pohtia pariskuntaa, joka on ollut naimisissa minun ja puolisoni yhteenlaskettuja elinvuosia kauemmin. Sanomasi ohje: "Riidellä saa, kunhan vain illan tullen ollaan taas sovussa" näyttää teillä toimineen myös käytännössä. Sinä rakensit kotinne peruskalliolle ja te yhdessä rakensitte avioliittonne samalla tavalla - vahvoille perusarvoille. Sellaista rakennusta eivät mikään myrskyt kykene kaatamaan.

Sinä olet ammatiltasi rakentaja ja maanviljelijä. Varaukseton ihailusi niitä lukuisia "taloiksi" tai "autoiksi" kutsumiani naula- ja lautakasoja kohtaan oli mukana sytyttämässä kipinää, joka minussa ei ole vieläkään sammunut. Muistan myös kuinka onnellinen olin mukanasi isojen miesten töissä jo pienenä miehenä, vaikka heinätöissä minusta taisi toisinaan olla enemmän harmia kuin hyötyä. Muutaman paalin murskannut keltainen traktorisi on ensimmäinen ajoneuvo, jota muistan saaneeni ihan itse ajaa, vieläpä peräkärryn kanssa.

Lapsena minä ajattelin sinun olevan sankari, koska olit vahva ja rohkea ja autoit aina muita. Sinä pidit sen minkä lupasit. Minulle sinä olet aina ollut Mies, isolla alkukirjaimella. Nyt kun hieman vanhempana katson peiliin, huomaan osan kasvonpiirteistäni olevan peräisin sinulta. Sama pätee luonteeseeni, vaari. Se lämmittää sydäntäni ja siitä tiedän, että sinä olet juuri se sama sankari, millaisena minä sinua lapsena pidin.

Vaari, kai sinä tiedät, että sinä olet aina ollut minulle rakas?

Toivottavasti, sillä minun vaarini nukkui pois.

Polkupyörän ajovalo

Missä ajovalot?

Iltojen muuttuessa yhä pimeämmiksi kävin jälleen hypistelemässä Motonetin polkupyörille tarkoitettujen valaisinten valikoimaa. Kirkasotsainen ja kaunis ajatukseni on rakentaa polkupyörään soveltuva valotykki edellä mainitun yrityksen myymästä 10W mini-työvalosta, mutta toistaiseksi suunnitelma on hyllyllä sopivan virtalähteen (koko/sijoittelu/kapasiteetti) puutteen vuoksi.

Ilman minkäänlaista ajo- tai huomiovaloa pyöräily on kuitenkin sen verran vastuutonta, että jotakin piti keksiä.

Vannevalot

Tulipunaista turvatekniikkaa.

Pyöräilyhetkeni tapahtuvat pääsääntöisesti valoisaan aikaan, joten pimenevistä syysilloista huolimatta olen vielä uskaltanut pyöräillä ilman valoja. Suurin ongelma hämärä-aikaan liikkumisessa ei minun tapauksessani ole pyöräilijän näkyminen, vaan pyöräilijän näkeminen. Pelkkien heijastimien varassa eteneminen ei nimittäin ole kauhean hienoa, vaan ennemminkin kauheaa. Vaikka perinteiset heijastimet edustavat kivasti toimivaa low-techiä, niiden käyttäminen ei ole koskaan aiheuttanut kovinkaan kummoisia wow-fiiliksiä.

"Miksi?" -kysymystä sen kummemmin kyselemättä tuotantolinja käynnistyi jälleen. Onneksi heijastimet ovat korvattavissa korkeampaan teknologiaan perustuvalla ratkaisulla, joka tuntuu coolilta ja nostaa hymyn käyttäjänsä kasvoille. Tämän virityksen pitäisi olla vakiovarusteena jokaisen viisivuotiaan polkupyörässä!

Työmatkafillarin muodonmuutos, osa 6

Suutari kätevä seikkailee.

Aivan ensimmäinen työmatkafillarini kunnostusprojektia käsittelevä postaus päättyi nahkapaikkaan ja oikeastaan koko pyöräprojektini sai tietyllä tavalla alkunsa näistä nahkaisista kädensijoista. Taannoin löytämäni Walnut Studiolo:n nahkagripit olivat mielestäni niin hienot ja yksinkertaiset tehdä, että minunkin piti päästä kokeilemaan omia taitojani.

Pienenä kannustimena toimi myös halu olla maksamatta 32 USD (+ postikulut) tuotteesta, joka periaatteessa on vain kaksi sopivankokoista nahkapalaa ja pätkä narua. Kädensija-ajatus sitten vain lähti normaalilla tavalla hieman käsistä ja paisui koko pyörän kunnostusprojektiksi.