Odotellaan taivasta

Taivas, leija ja pari tummaa pilveä.

Olipa jännä iltahetki. Kuvittelepa odottavasi pimeässä huoneessa ja tuntevasi, kuinka selkään sattuu hetki hetkeltä enemmän. Samalla kun kuuntelet vierestäsi kuuluvia, yhä enemmän ja enemmän ärsyttämään käyviä ääniä ja väsyt, joku yrittää aktiivisesti estää sitä, mitä olet tekemässä.

Jep, nukutin syli-ikäistä lasta. Tänään tuo lähes jokaikisenä iltana toistuva rutiini sai kuitenkin uusia ulottuvuuksia. Toisella puolella ovea odotti maukas pirtelö ja hyvää juotavaa. Oven toisella puolella oli valoa ja rakas ihminen (no, oli siellä minunkin puolellani, mutta malttakaapa kun maalailen mielikuvaa). Samalla lapsi herää kolmannen kerran siihen, kun hänet lasketaan sänkyynsä ja aloittaa koko prosessin alusta. Juuri pahimmalla hetkellä, kun pinna meinasi palaa, mieleeni juolahti eräs ajatus.

Tällä tavalla kristitty odottaa taivasta.

Jaa että? Vaan hieman miettien asia on juurikin näin. Täällä kärsitään, nähdään vaivaa ja ollaan kivuissa. Jeesus-mielessä monet asiat tapahtuvat aivan päin väärin ja niitä, jotka nauttivat nähdessään hihhulikristittyjen epäonnistuvan on nykymaailmassa paljon. Välillä on kylmää ja pimeää, mutta silti mieltä ylentää, että oven takana on toivoa, lämpöä ja rakkautta.

Vaikka täälläkin on omat hetkensä, siellä on jotakin odottamisen arvoista.

Onnistu tai ole muusia

Kiinamyllynkatu, 27.6.2013 klo 16:50

Elämässä on toisinaan niitä hetkiä, jolloin kaikki hidastuu ja on aikaa ajatella, vaikkei oikeasti näin ehkä olisikaan. Oheiseen dramatisointiin olen kuvannut tämänpäiväisen bullet time -tilanteeni Kiinamyllynkadulla, jossa sinisen nuolen suuntaan edennyt pyöräilijä ei seurannut liikennettä tai edes vilkaissut tulosuuntaani. Minua vastaantulleiden tienkäyttäjien (pyörätuoli, kävelijä ja pyöräilijä) punaisella nuolella piirtämäni reitit kyseinen pyöräilijä huomioi siten, että hän kiihdytti vauhtiaan ehtiäkseen pyörätuolia talojen puolelta ohittaneen toisen pyöräilijän alta pois.

Kyseisessä tilanteessa oma vauhtini oli 19km/h (gps:n mukaan), joten tiukat mutkittelut tai kaikenlaiset naamalla jarruttamiset olivat nopeasti pois suljettuja vaihtoehtoja. Pikaratkaisuna päätin leikkiä 8-bittistä putkimiestä ja hypätä hetkeksi ajoradan puolelle. Oma reittini on merkitty kuvaan keltaisella.

Tarinan opetus lienee kaupunkivauhtini vähentämisen (ja tarkempana olemisen) lisäksi se, että rullaluistimilla rampissa viettämäni teinivuodet eivät menneet aivan täysin hukkaan. Totta puhuen, jälkikäteen minulta pääsi pieni helpotuksen huokaisu ja iso kiitos Jeesuksen suuntaan. Takaisin pyörätielle palattuani kuvassa Google Mapsin (A) -nastamerkin kohdalla minua vastaan ajoi auto, jota en ollut väistöpäätöstä tehdessäni edes huomannut! Matkaa reitillepaluukohdasta auton keulaan oli vielä noin 20 metriä, mutta ajatus konepellille mäjähtämisestä ei tuntunut edes jälkikäteen mukavalta.

Eikä siinä vielä kaikki...