Onnistu tai ole muusia

Kiinamyllynkatu, 27.6.2013 klo 16:50

Elämässä on toisinaan niitä hetkiä, jolloin kaikki hidastuu ja on aikaa ajatella, vaikkei oikeasti näin ehkä olisikaan. Oheiseen dramatisointiin olen kuvannut tämänpäiväisen bullet time -tilanteeni Kiinamyllynkadulla, jossa sinisen nuolen suuntaan edennyt pyöräilijä ei seurannut liikennettä tai edes vilkaissut tulosuuntaani. Minua vastaantulleiden tienkäyttäjien (pyörätuoli, kävelijä ja pyöräilijä) punaisella nuolella piirtämäni reitit kyseinen pyöräilijä huomioi siten, että hän kiihdytti vauhtiaan ehtiäkseen pyörätuolia talojen puolelta ohittaneen toisen pyöräilijän alta pois.

Kyseisessä tilanteessa oma vauhtini oli 19km/h (gps:n mukaan), joten tiukat mutkittelut tai kaikenlaiset naamalla jarruttamiset olivat nopeasti pois suljettuja vaihtoehtoja. Pikaratkaisuna päätin leikkiä 8-bittistä putkimiestä ja hypätä hetkeksi ajoradan puolelle. Oma reittini on merkitty kuvaan keltaisella.

Tarinan opetus lienee kaupunkivauhtini vähentämisen (ja tarkempana olemisen) lisäksi se, että rullaluistimilla rampissa viettämäni teinivuodet eivät menneet aivan täysin hukkaan. Totta puhuen, jälkikäteen minulta pääsi pieni helpotuksen huokaisu ja iso kiitos Jeesuksen suuntaan. Takaisin pyörätielle palattuani kuvassa Google Mapsin (A) -nastamerkin kohdalla minua vastaan ajoi auto, jota en ollut väistöpäätöstä tehdessäni edes huomannut! Matkaa reitillepaluukohdasta auton keulaan oli vielä noin 20 metriä, mutta ajatus konepellille mäjähtämisestä ei tuntunut edes jälkikäteen mukavalta.

Eikä siinä vielä kaikki...

CheapSkate töppää (ja korjaa)

Kävipä nimittäin niin, että tilannetta miettiessäni luistelin yliopistoalueella risteyksen ohi. Kääntyessäni takaisin oikealle reitille, en huomannut katsoa minne vasen luistimeni oli menossa sillä seurauksella, että se meni pehmeän penkan puolelle. Kun vasen jalka jäi vauhdista metrin taakse, ohjelmassa oli välitön piruetti, seitsenkiloisen repun ilmestyminen näkökenttään ja kevyt kämmenkosketus asfalttiin.

Reikä seinässä.

Temppuilun lopputuloksena ja tasapainoa hakiessa oikeanpuoleinen luistin oli päässyt raapaisemaan asfalttia siten, että pintakangas näytti hieman huonolta. Reikä ei onneksi ollut läpi saakka, vaan pintakangas repsotti palkeenkielen tavoin ja oli melko hyvin aseteltavissa takaisin paikalleen. Koska vanhojen asioiden korjaaminen on usein uusien ostamista edullisempaa, päätin kotiin tultuani penkoa pikaliimapurkin kaapin kätköistä.

Nimeni on Glue. Super Glue.

Syanoakrylaatti on muuten siitä jännää tavaraa, että sitä ei kaiketi voi käsitellä liimaamatta omia sormiaan. Tämän hauskan harrastuksen yhteydessä sain toki parsittua luistimet mielestäni kohtuulliseen kuosiin ja oletan, ettei korjaus ainakaan huonontanut menopelieni nykykuntoa.

K2 Exo, pieniä pintavaurioita ja kuluneet rullat..

Ta-da! Lopuksi vielä lähikuvat korjausta vaatineesta kohdasta, jotta varmasti uskoisitte pikaliiman sisältävän taikavoimia:

Kuin uusi?