Halki, poikki ja pinoon

Taiteilijan pikainen näkemys ankeasta vankityrmästä. Paavali puuttuu kuvasta.

Lukeminen avartaa maailmankatsomusta ja pienet ideat voivat avata polkuja paljon suuremmille ajatuksille. Historia kulkee myös omia polkujaan: tämänkertainen pohdintoni sai alkunsa Roomalaisessa vankilassa jo lähes kaksituhatta vuotta sitten. Siellä muuan Paavali-niminen mies päätti aikaa viettäessään kirjoittaa kirjeen Filippiläisille ja parille muullekin aikalaiselleen seurakunnalle.

Minun huomioni takertui Paavalin kahden sanan ympärille pyörittelemään yksinkertaiseen sanaleikkiin. Ensimmäinen puolikas tämän sanaleikin sanoista löytyy Filippiläiskirjeen kohdasta, jossa varoitetaan koirista, kelvottomista työntekijöistä ja jostakin 'pilalle leikatuista' (Fil. 3:2-3).

Kuinka korkealle minun pitäisi hypätä?

Kirjaimellisesti tai vertauskuvallisesti luettuna koirien ja kelvottomien duunareiden varominen on nykysuomalaisellekin järkeenkäypää ja vielä kohtuullisen helppoa ymmärtää. Koirilla - kuten minä tämän ymmärrän - Paavali viittaa kulkukoirien tavoin käyttäytyviin ihmisiin. Reviiristään taisteleviin, toisiaan haukkuviin, pureviin ja kirpputurkkisiin koiriin vertaaminen on paitsi melkoisen ruma ilmaisu etenkin tuohon maailmanaikaan, mutta myös ehdottoman hyvä varoitus tietyntyyppisistä persoonallisuuksista. Kelvoton työntekijä on samalla tavalla kelvoton tai paha työntekijä myös nykykontekstissa tarkasteltuna. Mitä tahansa yhteisöä omien etujensa ajamiseksi ohjaileva yksilö on kuin selkään puukottava kaksoisagentti, joka mädättää toimintaympäristönsä.

Entäpä ne pilalle leikatut? Ilmaisun taustalla on poikien ympärileikkaus, joka on kiinteä (tai ehkä myös irrallinen, heh heh) osa juutalaista kulttuuria. Jakeeseen kuuluvassa asiayhteydessä Paavali varoittaa ei-juutalaisia kristittyjä sellaisesta juutalaisten (kristittyjen?) kuppikunnasta, joka oli vaatimassa kaikkien vanhojen juutalaisten tapojen ja perinnäissääntöjen säilyttämistä osana oikeaa kristinuskoa.

Puukko.

Asioiden pilalle leikkaaminen on toistuva teema Paavalin kirjeissä. Esimerkiksi Galatalaiskirjeen 5. luku ja Roomalaiskirjeen 2:25-28 käsittelevät aivan samaa ja ilmeisen helposti unohtuvaa asiaa: kristinusko ei ole ulkoista suorittamista, eikä pelastumista tule kytkeä tehtävälistoihin. Osa englanninkielisistä käännöksistä (mm. ISV, ESV) käyttää pilalle leikkaamisesta melkoisen paljon graafisempaa ilmaisua mutilate, eli silpoa tai runnella (myös to cut up, paloitella). Tämäkin on kovin osuvaa. Mikäli Jeesus ei olisi antanut seuraajilleen mahdollisuutta epäonnistua, olisi aivan sama vaikka kaikki ajaisivat oman uskonsa silppurin läpi pieniksi paloiksi. Raamatun rima on inhimillisesti ajatellen toivottoman korkealla.

Pelastus leikkauspöydällä

Alussa mainitsemani kohdan jälkeen Paavali jatkaa Filippiläiskirjettään puhumalla ympärileikkauksesta. Tällä tavoin hän on saanut sisällytettyä jakeisiinsa hauskan kreikankielisen sanaleikin ympärileikkauksen ja paloittelun välille (περιτομη, peritome vs. κατατομην, katatome). Puhtaasti teknisenä suorituksena tarkasteltuna ympärileikkauksessa kuoritaan vain ne ylimääräiset osat, joten operaatiossa tapahtuva irti(poikki) leikkaaminen tai paloittelu olisi osoitus melkoisen massiivisesta epäonnistumisesta. Rinnastamalla "kuoren poistamisen ja oksan katkaisemisen", Paavali varoittaa meitä vahvoin sanoin sellaisista henkilöistä jotka haluavat irrottaa meidät kristinuskon todellisesta luonteesta.

Minun Raamattuni mukaan Jeesusta seuraavan uskovan on pelastuksensa osalta opittava luottamaan yksinomaan Jumalan armon riittävyyteen. Tämä tarkoittaa elämää, jossa kukaan ei voi luottaa omien tekojensa antavan minkäänlaista suojakerrosta oman taivaspaikkansa varmistamiseksi. Mikäli uskova syystä tai toisesta antaisi leikata armon irti uskostaan, pelastus ei enää olisi jotakin, mitä vain Jumala voisi tehdä, vaan jotakin mistä tulisi itse selviytyä. Teot seuraavat pelastusta, eikä toisinpäin.

Ympäri käydään, yhdenmieliseksi tullaan

Juutalaisilla ja ympärileikkauksella on pitkä yhteinen historia, mutta lyhyesti selitettynä ympärileikkaus on heille merkki liitosta Jumalan kanssa. Uudemmat suomenkieliset käännökset johdattelevat lukijaa näille raiteille kääntämällä Fil. 3:3: "Oikeita/todellisia ympärileikattuja olemme me...", jolloin ajatuksena on kristityn uskonsa kautta (=oikealla tavalla) toteuttama liitto Jumalan kanssa. Muita käännöksiä (esim. wanha Biblia-käännös tai englannin- ja ruotsinkieliset käännökset) tarkastellessa on kuitenkin helppo huomata merkittävä ero käännetyssä ajatuksessa: "We are the circumcision... / Me olemme ympärileikkaus...".

Mitä tällainen ero tarkoittaa? Itse ajattelen, että ympärileikkauksena oleminen tarkoittaa erottelevana tekinänä olemista, eräänlaista vedenjakajan tai mittatikun asemaa. Ympärileikattuna ollaan tilanteessa, jossa erottelu on jo tehty ja takanapäin. Selvä merkitysero korostuu entisestään, kun muistaa, että kristittyjen liitto Jumalan kanssa ei ole vain jotakin, mikä tehdään kerran ja joka kestää läpi elämän, vaan se on ikään kuin jatkuvassa liiton tekemisen tilassa olemista. Aina on tilaisuuksia langeta ja aina on tilaisuus pelastua. Koska pelastuksen varmistavia tekoja ei kuitenkaan ole olemassa, niin pelastuksesta ei voi olla koskaan täyttä varmuutta. Siksi liittoa täytyy uudistaa hetki kerrallaan ja samalla irrottaa itsestään ne osat, mitkä eivät vie lähemmäs Jumalaa.

Molempiin, sekä ympärileikkauksena että ympärileikattuna olemisen ajatuksiin liittyy siis vahvasti jonkinlainen liitto-ajattelu. Mielestäni näiden kahden ajatuksen merkittävin ero on siinä, millä tavalla kukin liittoonsa suhtautuu. Tämän aivoista hyytelöä tekevän ajatusmallin vahvistaa myös hieman myöhemmin jaejaksosta löytyvä Paavalin ajatus:

12 En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Tästä huolimatta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen.
13 Veljet, en katso sitä vielä tavoittaneeni. Vain tämän voin sanoa: unohdan sen, mikä on takanapäin ja ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä.
14 Minä riennän kohti päämäärää saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu minut Jeesuksen Kristuksen kautta.
(Fil 3:12-14, 1938 ja 1992 kirkkoraamattua mukaillen)

Paavali ei selvästikään halua jäädä kiinni menneisiin saavutuksiinsa tai rikkomuksiinsa. Sen sijaan hän näkee uskonelämänsä prosessina, joka voi johtaa toivotunkaltaiseen lopputulokseen vain edetessään kohti Jumalaa. Tästä minun on todettava, etten minäkään voi koskaan asettaa uskoani valmiiden tehtävien pinoon, vaan minun täytyy olla jatkuvasti tarkkailuasemissa sen tilan suhteen.

Näin ajateltuna arkielämän ja idealismin törmäilyt tarkoittavat tilaisuuksia tehdä muutosta kohti parempaa. Samalla olo on aina kuin kohtaisi itsensä ensimmäistä kertaa uudelleen. Ihanaa, mutta niin kovin kummallista

ps. Filippiläiskirjeestä käytetty lyhenne "Fil." kääntyy oudosti ja lähes aina mielessäni muotoon 'Kirje Filistealaisille'. Entä teillä?