Randoällärit 2018

Randoällärit.

Viime kesänä internet-pyöräillessäni huomasin tapahtuman, joka sattui kuluneen vuoden aikatauluihin. Tänä vuonna toista kertaa järjestetty Randoällärit -tapahtuma houkutti mukaan jo ensimmäisellä kerrallaan, mutta tuolloin olin syystä tai toisesta estynyt.

Mitä randoällärit sitten tarkoittaa? Lainaus yksivaihde.net foorumin tapahtumasivulta:

Randoällärit on vuorokauden mittainen pyöräsuunnistuskilpailu. Rastit tulevat sijaitsemaan pääasiassa asfaltoiduilla pikkuteillä, vähän soraakin löytynee. Ajaa voi yksin tai ryhmissä, mutta kannustan olemaan kertomatta omista suunnitelmistaan julkisesti, säilyttääksemme kilpailun jännityksen. Rasteja tulee olemaan lähellä ja kaukana, ajettavaa riittää koko 24 tunniksi ja kilometrejä kertyy useampi satanen, jos (yrittää) ajaa kaiken, mutta sopivan määrän voi päättää itse. Rastit on pisteytetty, tavoitteena kerätä eniten pisteitä.

Annetun ajan päättymisen jälkeen maaliin tuleville ei anneta miinuspisteitä, mutta tulokset tarkistetaan heti ja vain paikalla olevat lasketaan, joten paljon ei kannata myöhästyä. Ja jo aiemminkin saa tulla. Liikkeelle voi halutessaan lähteä myöhemminkin, mutta lähtöpaikka on joka tapauksessa kaikille sama.

Tapahtuman lähtö ja maali olivat Vantaalla, muuna tapahtuma-alueena kesäinen Suomi aina pohjois-Himokselle saakka.

Mitä se sitten oikeasti tarkoitti?

Hyvää reissua ja hyviä kilsoja, kuinkas muuten. Lähdin liikkeelle suunnitelmalla "pidemmälle kuin ikinä ja rasti ruutuun ekaa kertaa koko yön ajamiselle". Rastikarttaa tutkittuani päädyin alustavasti noin 400km mittaiseen suunnitelmaan Päijänteen eteläpuolisissa maisemissa.

Lähtö. Kuva (c) Tony Karppinen.

Ohjeistuksen ja "AJA!" -toivotuksen saattelemana meidät ohjattiin kiipeämään viereisen mäen päälle tapahtuman rastit sisältävää manifestia hakemaan. Päivän ensimmäinen harhanavigointi sattuikin sitten jo samaisen mäen alla, mutta minkä teet kun on hyvä vauhti päällä ja samalla zoomailee reittiä kartalta. Jälkiviisaana voi myös todeta, että joskus pieni pysähtyminen tekisi hyvää. Mäkeä alas lasketellessani en malttanut hakea erästä pientä autolle jäänyttä asiaa, joka olisi kannattanut hakea.

Paikannimien tilannehuumoria, ilmeisesti kuitukehät ovat jo so last season.

Myötätuuli, Easy KM Oy:n kyltti ja edellisellä viikolla laatikon pohjalta löytynyt tempotangon tapainen vempele siivittivät matkantekoa Hyvinkään halki kohti Hämeenkoskea ja ensimmäistä rastia.

Saattoauto?

Reitille osunut Lahti Historic rally tms. autoilutapahtuma tarjoili paikoitellen kummallista surrealismia, ainoiden tiellä liikkuvien ajoneuvojen ollessa joko polkupyöriä tai 70-80-lukuisia ralliautoja. Oli Sierraa, GT-corollaa ja Quattroa, joku onneton jopa Peugeotilla liikenteessä. 

Hämeenkosken rastille.

Hämeenkosken rastin pakollinen ja ainoa mahdollinen lähestymisreitti (parkours) oli hauska ja alaspäin vähintäänkin yhtä hauska. Rasti sijaitsi jonkinlaisen radiomaston juurella ja huoltotie ei ilmeisesti näe päivittäistä ajoa - tien kunto ja jyrkkyys oli sen mukainen. Myöhemmin maalissa kuulimme tarinoita saman mäen päällä olleista lauleloista, urkuharmoonista (!!!) ja traktorilla sinne vedetyistä vanhuksista (wtf?).

Hämeenkosken rastin jälkeen kävin syömässä toisen samaan aikaan paikalle osuneen suunnistajan kanssa ja matka jatkuikin kimpassa jonkin matkaa kohti Pulkkilanharjua reissun pahimpaan kramppaukseen saakka. Jäin venyttelemään takareittä ja syömään suolaa samalla kun toivotettiin pitkiä ketjuja ja takatuulta.

Asikkala.

Asikkalan kohdalla on se mäki, jossa laulussa mainitut rattaat ovat huonoja kulkemaan, vaan onneksi ennalta suunnittelemani reitti sentään oikaisi kyltin prosenttien verran kilometreissa. Kestopäällystetyn mäen olisi vielä saattanutkin ajaa ylös, mutta hiekalla rimpuilu muuttui taluttamiseksi varsin pian - etenkin kun paikallinen nimismies oli tehnyt mäkeen jäynää.

Tämä oli silti mukava kokemus, maisemat muistuttivat minua 80-luvun matkoista mummolaan. Mikä menee ylös, tulee yleensä myös alas ja vastapuolen mäki oli myös kokemuksen arvoinen.

Suomi ja sen maantiet.

Asikkalan jälkeen Suomi tarjoili parastaan - pientä ja hienoa, pääosin asfaltoitua pikkutietä Pulkkilanharjulle, Padasjoelle (jossa söin pizzan) ja Luopioisten kohdalle suunniteltuun puolimatkan krouviin saakka. Bliss, aah ja mitä näitä tunteita nyt on.

Vastatuuliosuus

Hieman ennen suunnitellun reittini puolta väliä (204km kohdalla) pysähdyin somettamaan ja syömään banaania. Navigointiin käyttämäni puhelin sanoi akun olevan vähenemään päin ja tästä episodista sainkin taas uutta ja tuoretta some-materiaalia.

Jos joskus ikinä navigoitte pelkän puhelimen kanssa, niin ei kannata katkaista ainoaa laturijohtoa kun akkua on alle 20%, just sayin'.

Laitoin puhelimeni tauon ajaksi kiinni varavirtaan ja banaanin syötyäni pakkasin kombon laukkuun. Tämä tapahtui reippaalla otteella survoen, jolloin napsaisin sen ainoan mukana olleen puhelimeen sopivan johdon liittimestä poikki. Mielessä kävi, josko olisi kannattanut pysähtyä lähdön alamäkiosuudella hakemaan se autoon unohtunut varajohto...

Seuraava rasti oli jo suhteellisen lähellä, joten välittömän luovuttamisen sijaan päätin jatkaa sinne saakka tarkistamaan suunnitelmiani.

Pub Liekki.

Luopioisten rastille saavuin illan hiljalleen hämärtyessä noin klo 22.15 ja puhelimessa oli enää pelkät höyryt jäljellä. Ravintola Liekistä löytyi onneksi iPhonen syöttämiseen sopiva lusikka, joten jäin kuuntelemaan suomirokin klisklassikoita tuopillisen ja tuumatauon ajaksi.

Alkuperäisenä tarkoituksenani oli ajaa Vihdassaarten ja Räyskälän rastien kautta, mutta ilman karttaa ei minulta tuollainen vielä keskellä yötä onnistuisi. Lisäksi vaikutti siltä, että akku ei riittäisi kuin Vihdassaarten rastia lähellä sijainneelle seuraavalle 24h-taukopaikalle (Akaan ABC) saakka. Järkeilin, että mikäli syystä tai toisesta sopivaa laturia ei sieltä löytyisi, seurauksena olisi huolestuneita kotijoukkoja ja mahdollinen keskeytys. Korvikkeeksi keksin mielestäni hyvän varasuunnitelman jättää Vihdassaaret väliin, ajaa (toistenkin kehumia) hiekkateitä Hämeenlinnaan ja etsiä sieltä ABC:lta seuraava laturi.

Klo 22.50 akkua oli taas 80%, joten sanoin Liekin porukalle morjens. Ilmoitin radiohiljaisuudesta someen ja lähdin isot valot päällä tykittämään jo sysimustaksi ehtineeseen yöhön. Kiinalamppujen loisteessa ajettu yllätysreitti sisälsi kummallisia metsän ääniä ja todella mukavaa soraa.

Kivennäisjuomaa.

Hämeenlinnassa toinen löytämäni 24h -asema tuotti toivotun tuloksen olemalla ihan oikea, ihmistenkin ruokkimiseen tarkoitettu, ei-kylmäasema. Pienenä pettymyksenä jouduin toteamaan, ettei sopivia latureita ollut saatavilla, mutta selvisipä sentään miksi juomapullossa maistui mineraalivesi.

Tarkistettu suunnitelma

Paperikartan varassa Räyskälään suunnistamista hetken harkittuani järki voitti. Parempi loistoajatus (klo 2 yöllä) oli ajaa kisakeskukseen, napata autoon jäänyt varajohto kyytiin ja hakea vielä lähinnä pääkaupunkiseutua sijainnut Sipoonkorven rasti hyvityksenä. Aikaa oli, joten keskityin taas syömään, laittamaan lisää vaatetta päälle ja nukahtamaan noin vartiksi.

Lopullinen ajettu reitti.

Hämeenlinnasta ulos löydettyäni reitiltä oli enää paha eksyä: 130-tietä Riihimäen ja Hyvinkään ohi, kisakeskuksen kohdalla vasemmalle. Tykkäsin myös tästä osuudesta, ennen Riihimäkeä laskin nähneeni vain kolme autoa. Aamun sumut, pelloilla pomppineet kettuporukat ja tarpeeksi pitkät alamäkiosuudet siivittivät matkaa.

Sade sattui kohdalle vasta Vantaan rajalla - 8km maalialueelta ja 20m lähimmältä katetulta bussipysäkiltä. Jäin pysäkille hetkeksi syömään karkkia, pukemaan sadekamppeita ja toteamaan ettei kyseessä ehkä sittenkään ole kuuroluonteinen sade. Yritin ottaa valokuvaa saderintamasta ja auringonnoususta, mutta puhelimen akku simahti välittömästi näyttöä käynnistettäessä.

Bussipysäkki. Google maps

Jälkeenpäin nauratti kun tsekkasin paikan kartalta, puhelimeni ei ollut ainoa sillä bussipysäkillä ikinä antautunut juttu.

Viimeiset 8 km ajoin ilman seurantaa, maalialueelle saapuessani tapahtuman järjestelytoimikunta oli juuri herännyt ja saanut kahvia pöytään. Sipoonkorven seikkailun jätin sateen ja vähäisen sähkön kannustamana tältä erää väliin.

Lopputulokset

Kipeä akillesjänne.

Ajokenkä.

Lopputuloksena 365 ajettua kilometriä, joista 357 kilometriä Stravassa. Tämän lisäksi paljon hyviä kokemuksia, uusia tuttavuuksia, ujosti kipeä akillesjänne (poljin kaivautui kengän läpi) sekä uutta liekkiä sielussa ja välilihassa.

Tuloslista.

Ensi vuonna uudelleen!