Sukkatonttulogiikkaa

Sukkatonttujen liiketoimintasuunnitelma. (http://www.southparkstudios.com/clips/151040/the-underpants-business, 0:36)

Okei, sukkatonttu ei ole oikea termi, mikäli käännetään alkuperäisen South Park-jakson "Underpants gnome" (alushousutonttu), mutta näin se kuulostaa paremmalta suomeksi. Logiikka ei silti petä: Vaiheessa 1 tehdään jotakin, vaiheessa 3 kerätään voitot ja vaiheen kaksi tapahtumat jäävät mysteeriksi kaikille.

Tonttujen ajatusjuoksu on yllättävän helppoa siirtää todelliseen elämään. Ensin saadaan hieno ajatus, että tekemällä jotakin voisi saavuttaa jotakin ja sitten vain nautiskellaan. Valitettavan usein kuitenkin jälkeenpäin ihmetellään, miksei ajatus toiminut tai mitään ei tapahtunutkaan. Karu totuus yllättää, vaihe kaksi unohtui, tai siihen ei kiinnitty tarpeeksi huomiota.

Ihmisen osa: työtä ja vaivaa

Vaiheessa kaksi tapahtuu joidenkin mielestä taikatemppuja, vaikka todellisuudessa silloin tehdään vain päättäväisesti töitä. Huippu-urheilijoiden vaihe yksi tapahtui joskus lapsuudessa harrastusta aloitellessa. Vaihe kolme on palkintokorokkeella joskus parikymppisenä tai sen jälkeen. Välissä on lukuisia vuosia vaihetta kaksi: kovaa työtä, kurinalaista harjoittelua ja uhrauksia lopputuloksen saavuttamiseksi. Rokkistaroilla bändin perustamisen ja kultalevyn tai maailmankiertueen väliin mahtuu lukuisia tunteja ahkeraa harjoittelua, asioiden toistoa ja niin ikään muista asioista luopumista. Onnellisten avioliittojen ensirakkauden ja ikuisen onnen välissä on jokapäiväinen ja joskus äärimmäisen vaikea päätös rakastaa toista tunteistaan huolimatta. Tuhannet ja taas tuhannet ryysyistä rikkauksiin -tarinat sisältävät myös kaikki samat elementit: ajatus, työnteko ja lopputulos. Silti useimpien mielestä taikatemppu vaikuttaa edelleen taikuudelta, vaikka kuinka tietäisi mitä todellisudessa tapahtuu.

Saavutusten arvoa ei siis todellakaan vähennä se, että ne on tehty ajan kanssa tai että ne perustuvat yksinkertaisiin asioihin. Päättäväisyys ja kyky sietää väliaikaista (tai huipulla pysyäkseen jopa jatkuvaa) henkilökohtaista kurjuutta ovat avainasemassa mihin tahansa tavoitteeseen pyrkiessä. Kuvittelisin että monien kakkosvaihe jää kesken oman länsimaisen mukavuusyhteiskuntamme vuoksi. Siinä sitten epäonnistuneen dieetin, lopahtaneen kuntoiluharrastuksen tai kitaransoitosta kipeytyneiden sormiensa katkeroittama sohvaperuna tilittää, että olisi kiva olla jotakin, mutta ihan ilman vaivannäköä.

Ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi

Jokainen voi toki säätää tavoitteensa vastaamaan omaa tahtotilaansa. Oman filosofiani mukaan tyytymällä vähempään, voi ikään kuin saavuttaa enemmän. Minä olen moninkertainen keskinkertaisuus ja onnellinen tällä tavalla. Se, että lopputuloksena olen vain keskinkertainen judoka, basisti, blogisti tai koodari, ei harmita minua. Olisi toki hienoa voittaa maailmanmestaruuksia, tehdä Top-10 -hittejä, voittaa Pulizer-palkintoja tai luoda vaikka käyttöjärjestelmiä, mutta minä pidän näistä kaikista asioista liikaa enkä siksi halua valita yhtä ja uhrata muita. Miljardien ihmisten joukosta vain yksi voi olla nopein, kaunein tai rikkain - sellaiseksi minä en halua tulla. Paras aviomies ja isä yritän sentään olla.

Tällaisia ajatuksia nousi mieleeni eilen, kun tankkasin autoa. Tankki oli melko tyhjä, joten oli aikaa ajatella. Loppusummaa ja litramäärää katsoessani tulin sellaiseen lopputulemaan, että kyvyttömyys astua ulos omalta mukavuusvyöhykkeeltäni maksaa rahaa. Sukkatonttuesimerkki, vaihe 1: Jos ajaisin pääsääntöisesti bussilla oman autoni sijasta, liikkuisin samalla rahalla kuukauden sijasta ainakin kaksi. Mikäli jaksaisin sietää tällaista vaiheen 2 "kurjuutta" vaikkapa vuoden verran, vaiheessa 3 minulla olisi 1000 euroa rahaa.

Tipaton tammikuu on taas tulossa, olisikohan ensi vuonna auton vuoro olla juomatta?