Ruokaa ajatuksille: Hello Tallinn

Blogisti itse. Kattokorkeus on matalampi kuin omassa autossa.

Hei, kuvassa olen minä! Uuteen blogiin on mukava hakea vauhtia ihan ulkomailta saakka, tervetuloa kyytiin. Olen ensimmäistä kertaa Tallinnassa ja päivisin aiheena on ollut työnantajan tarjoama OpenText StreamServe -koulutus. Tallinnaan saapuminen oli kokemus sinänsä, sillä lentokone ei ollut paljoakaan pikkubussia suurempi.

Tallink City Hotel, 8.krs maisemia

Tallinna on kontrastien kaupunki. Lahoavia puuhökkeleitä ja lasikuorrutteisia terästaloja sulassa sovussa vierekkäin on jännittävä näky. Kaupunki tuli tänään tutuksi, mutta hieman odotetusta poikkeavalla tavalla, kun aikomuksenani oli mennä paikallisen judoseuran harjoituksiin.

Ookami Spordiklubi kertoi pitävänsä harjoituksiaan tiistaisin, joten sinne siis. Päivän virallisen osuuden jälkeen tilasin taksin ja aikansa ajettuaan kuski pudotti minut sovittuun paikkaan. Sali sijaitsee keskellä Estonian academy of security sciences -kampusta, joka näytti nimensä veroiselta paikalta: aidalla ympäröity peltiseinäinen rakennuskompleksi voisi olla vaikka vankila tai jokin muu korkean turvallisuustason takaava laitos

Kase 61, Tallinn. Judosali ahead!

Ensin oli hieman arvuuttelemista, mistä ja miten konttoriin kävellään sisään. Kun oikea ovi löytyi, löysin vahtimestarin, jonka auttava englannin taito auttoi minut eteenpäin kampuksella. Lyhyen kävelyn jälkeen salin ovi näkyikin jo edessä.

Salin ovi. Ovessa on tosin joku lappu. Näkyykö?

Entä nyt? Ei minullekaan näkynyt, ennen kuin olin ovella.

23. juunist - 08. juulini on spordikeskus suletud!

Tässä vaiheessa treenejä oli ensimmäisen kerran se olo, etten taida sittenkään tänään treenata. Rohkeana suomalaisena päätin silti kokeilla ovea. Ovi oli auki, mutta sali onnettoman tyhjän näköinen. Naapurikentällä lasten jumpparyhmää ohjannut nainen tiesi kertoa, kaikki judokat ovat lagerilla ja siksi sali oli tyhjä. Kyse ei ollut kuitenkaan oluesta, vaan leiristä - kaikki judokat olivat jossakin judoleirillä, eivätkä minua heittelemässä!

Minua pelkäsivät.

Harmin nieltyäni päätin säästää naurettavan halvoissa taksimatkoissa ja kävellä takaisin keskustaan. Nokian kartoilla ja urheilumielellä varustettuna otin asettamani haasteen vastaan. Hyvä että otin, sillä matkalla tuli vastaan monta sellaista paikkaa, jotka olisivat takuulla jääneet muuten näkemättä. Hieman yli puoliväliin päästyäni navigaattoristani meni akun loppuessa filmi poikki (kadulla, jonka nimi on Filmi) ja loppumatkan jouduin taittamaan fiilispohjalta sekä kartasta muistiin piirtyneiden hatarien muistikuvien varassa.

Hieman tuo itse suunnistaminen toki arvelutti. Minä kun olen mies, joka on eksynyt metsään kahden (toimivan) gps:n kanssa ja vieläpä ihan kotinurkilla. Tällä kertaa Luoja onneksi siunasi minua suoralla tiellä, jolloin perille selviäminen ei vaatinut sen suurempia suunnistajan lahjoja. Ohessa vielä muutamia kuvia reitin varrelta.