1.3.2013

Julkiset kulkee

Helmikuun odotusajat ja matkojen kokonaiskestot.

Kun julkiset kulkee, niin mikäpä on matkustaessa. Tässä kuussa otin hieman lisää dataa seurantaan ja päätin kartoittaa myös keskimääräistä matkustusaikaa aiempien lämpötilan ja odotusajan lisäksi.

Nyt kun pitämäni tipaton tammikuu on jo tukevasti takanapäin ja pahin kulttuurishokki ohitettu, ei minulle jäänyt oikeastaan mitään perusteltua syytä olla kulkematta bussilla. Helmikuu sujui yhtä lailla melko mukavasti bussikyydillä ja samalla saan tilaisuuden viihdyttää sisäistä tilastoniiloani. Oikeastaan hauskointa tässä bussimatkustamisessa on datan visualisointi, eli mielekkäiden kaavioiden piirtely ihan itse kerätystä datasta.

Tilastoa kehiin

Helmikuun data kertoo, että keskimääräiset odotusajat bussipysäkeillä ovat töihin mennessä noin 7 minuuttia lyhyemmät kuin sieltä palattaessa. Töihin mennessä bussia saa odottaa keskimäärin viisi minuuttia per suunta ja takaisinpäin tullessa taas lähes kaksitoista minuuttia. Matkan kokonaiskesto on töistä kotiin tullessa kuitenkin keskiarvoisesti vain kaksi minuuttia pidempi. Aamubussit kulkevat ruuhkassa, joka näköjään vaikuttaa matkavauhtiin...

Menomatkojen odotusajat ja lämpötilat
Työmatkojen keston vaihteluväli oli mennessä 40min - 1h 4min eli 24 minuuttia, keskiarvoisen matkan kestäessä 47 minuuttia. Töistä palattaessa vaihtelua oli enemmän, matkat kestivät lyhimmillään 35 minuuttia ja pisimmillään 1h 6min, keskiarvoisen matkan kestoksi muodostui 49 minuuttia. Nämä osuivat kohtuullisesti tammikuussa esittämääni arvioon 40-50 minuuttia kestävästä työmatkasta. Pisimmän ja lyhimmän työmatkan keston ero helmikuussa oli 31 minuuttia.

Paluumatkojen odotusajat ja lämpötilat
Kevään lähestymisen huomaa lämpötiloista ja tammikuun pakkastilastoihin verrattuna bussin odottelu olikin jo paljon mukavampaa. Töihin mennessä kuukauden keskilämpötila oli -3,67c ja takaisin tullessa -0,9c. Kovimmat pakkaset olivat 21.2 (-13,5c) ja 25.2 (-11,5c) aamulla, muutamana päivänä oltiin jo plussankin puolella.

Matkapäiväkirja

Vapaamuotoinen matkapäiväkirja kertoo myös jotakin sellaista, mitä numerot eivät tuo esiin. Subjektiivisia kokemuksia ja havaintoja bussimatkustajan arjesta, nimittäin:

1.2.2013, meno: lähtö 7.35, -2c, kävelin suoraan bussin ovesta sisään. Matkalla kävin etsimässä reppua ja pipoa autosta. Vaihdossa 2min odottelua, bussit oudon tyhjiä, perillä 8.15.
1.2.2013, paluu: lähtö 17.00, kävelyä 0,5km ja 2min odotusta, vaihto suoraan ovesta toiseen -1c, perillä 17.35

4.2.2013, meno: 7.20 -2.5c kova linnunlaulu, laitoin auton lämmitykseen, odottelua 5min. Henkinen huomio: bussikortti pitäisi ladata ennen kauden päättymistä, nyt se oli loppu. Vaihdossa 11min odotusta ja ostin kahvin, perillä 8.24
4.2.2013, paluu: lähtö 16.05, myöhästyin bussista, kävelin 0.5 km ja 10min odotus. Vaihto 0c, 8min odotusta, perillä 17.01

8.2.2013, meno: lähtö 7.29, 4min odottelua, kovin vähän ihmisiä liikkeellä, vaihto 10min -5c ostin kahvin, perillä 8.25
8.2.2013, paluu: lähdin töistä 16.35 hieman myöhässä, tuloksena 12min odottelua ilman pipoa lumituiskussa -4c, vaihto suoraan ilman odottelua, perillä 17.20

11.2.2013, meno: oman auton kyydissä
11.2.2013, paluu: lähtö 17.32, lähdin myöhässä ja odottelua 13min, 0c, vaihto odottelua 5min, perillä 18.25

13.2.2013, meno: 7.12, pieni juoksu ja odotusta bussissa. Tämän bussin kattopaneelit rämisivät niin että pelkäsin tulevatko ne niskaan. Vaihdossa 2 min odottelua 0c, vaihdon jälkeen kaveri oli samassa bussissa, perillä 8.02
13.2.2013, paluu: takaisin oman auton kyydissä

15.2.2013, meno: 6.53 pieni kiirus bussiin, ehdin silti hyvin, 0c, vaihtoon jäi hyvin aikaa eikä tarvinnut odotella bussia, menin kauemmas jättävällä bussilinjalla, perillä 7.35
15.2.2013, paluu: 15.10 odottelua 5min. Bussi piti ääntä kuin pieni sirkkeli olisi sahannut kylkeä, vaihto 3min +1c, perillä 15.55

18.2.2013, meno: 6.53, ei odottelua, ehdin pikku pyrähdyksen jälkeen kyytiin, vaihdossa odottelua 0c 3min, kauemmas jättävä bussi. Uudemmissa busseissa on näemmä sisävalojen tehonsäätö ovien asennon mukaan, kirkastuvat kun ovet ovat auki. Perillä 7.37
18.2.2013, paluu: 15.47, klassikkotemppu, bussi lähti valoista kun odotin hissiä. Tästä odottelua seuraavaan linjaan 2min, vaihto 0c 2min, perillä 16.27

20.2.2013, meno: 7.33 -3.7c 1min odotusta, vaihtoaika 1min ja kauemmas jättävä linja, perillä 8.20
20.2.2013, paluu: 16.34 juoksua ja myöhästyminen bussista, odotusta 14min, vaihto -3c odotusta 7min, perillä 17.30

21.2.2013, meno: 7.13 -13.5c ei odotusta, vaihto 2min odotusta, kaveri horrosti bussissa, perillä 7.56
21.2.2013, paluu: 16.26, linja ei tullut, odotusta 14 min, vaihto -5c odotusta 3min, perillä 17.17


22.2.2013, meno: oman auton kyydissä
22.2.2013, paluu: 16.39, 4min odotusta, vaihto +1c 2min, perillä 17.45

25.2.2013, meno: 7.10 -11.5c, odotusta 1min, vaihto 2min perillä 7.52
25.2.2013, paluu: 15.44 ei odotusta kun oikein juoksin. Paikallisbusseissakin on näköjään turistibusseista tuttu kuulutusjärjestelmä. Vaihto +2c 12min. Bussissa istui +50v sydänkäpyhöpönassupariskunta ja molemmat pelkäsivät että kaveri karkaa, jos ei kaiken aikaa suukottele. 15min keskiarvoksi muodostui pusu per 10sek (=yli 100 koko matkan aikana...). Perillä 16.35

28.2.2013, meno: 8.58 +1,5c odotusta 2min. Bussin ikkunoista ei nähnyt ulos kuran vuoksi. Vaihdossa tuli soitto, että otin vahingossa oman auton avaimet mukaan - vara-avaimiakaan ei löytynyt. Vaihdossa 5min odottelua, perillä 9.45
28.2.2013, paluu: bussilla, mutta en kerännyt dataa vaan kuuntelin musiikkia =)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti