1.1.2021

2021 asioita

2021!

Vuosi 2020 on takanapäin ja uusi edessä. Tänäkin vuonna voisi kokeilla kirjoitella asioita blogimuotoon hieman aiempaa enemmän, mutta koska itselleen pitää olla armollinen, en aseta itselleni paineita asian suhteen. 

Olen toki miettinyt toimivampaa tapaa, jolla jatkuvaa sisällöntuotantoa voisi paremmin ylläpitää. Asioiden tekeminen ja sisältö, josta tänne voisi kirjoittaa ei ole sinänsä vähentynyt, mutta en ole kokenut blogin alustaa varsinaisesti hirmuisen mobiiliystävälliseksi (eikä se mobiililla kirjoittaminen muutenkaan hauskaa ole). Toisaalta tykkään pidemmistä kirjoitelmista, mutta täytynee koettaa josko lyhyemmin kirjoittamalla tulisi kirjoitettua enemmän. Kuvien siirtäminen puhelimesta blogiin on myös jatkuva haaste, nykyisellään hommassa tuntuu olevan enemmän vaiheita kuin tekijässä kärsivällisyyttä.

Pidemmittä puheitta, aloitan lyhytkirjoitelmasarjan "vuoden 2021 asiat" ja katson minne saakka pääsen. Fillareilla lähtee tämäkin vuosi käyntiin, rakensin vanhasta Peugeotista itselleni talvisinkulan.

Asia #1 - yksivaihteinen Peugeot

1- Peugeot PH8M 1spd

Lyhyemmät rattaanpultit vielä, sitten pääsisi eroon ylimääräisestä eturattaasta. Välitykset 48-19 tuntuvat toistaiseksi ihan hyviltä, satulasta ja ohjaustangosta en ole aivan varma. 

1 kommentti :

  1. Hyvältä näyttää. Kunnon talvitossut alla, ei muuta kuin pyrynä tunturiin ja kohti uusia seikkailuita

    VastaaPoista