30.8.2015

Kadonneet kappaleet

Arvaa kenen keikalla ollaan?
Jos sinulta kysyttäisiin, minkä bändin kappaleita "Kuole pojan puolesta" [1], "Sairaus" [2] tai "Älä turmele" [3] ovat, mitä vastaisit? Jos lisävihjeeksi annetaan, että mainitut laulut esitetään kielisoittimilla ja matalassa äänialassa, mieleen alkaa vierimään suomalainen "nykyperinnemusiikki", eli kitaravetoinen ja tummasävyisesti laulettu hevisynkistely.

Toisaalta, jos laululistaan lisätään "Mykkä kyyhkynen kaukaisessa maassa" [4], "Viininkorjuulaulu" [5] ja "Aamuruskon peura" [6] ja lisävinkiksi kerrotaan "huiluilla ja korkeassa äänialassa", niin vastauksena edelliseen kysymykseen olisivat todennäköisesti vallan toisenlaiset viisut.

Mielipuolista laulantaa

Oikea vastaus esittäjäkysymykseen on, ettei kukaan oikeastaan tiedä. Nämä, sekä pari lilja-aiheista laulua ("Liljat" [7] ja "Todistuksen lilja" [8]) ovat kaikki Raamatun Psalmien kirjasta löytyviä lauluja, joiden alkuperäisistä melodioista tai sanoista on hyvin vähän, jos mitään jäljellä.

Esittäjätieto-kysymystä edelleen tarkastellessa voidaan kuitenkin todeta, että muutama tiedonjyvä on yhä tallella. Psalmien virallisen viisunikkarin, Daavidin lisäksi henkilöistä nimeltä mainitaan Heeman [9, 10], Jedutun [11, 12] ja Mooses sekä ryhmistä Koorahilaiset. Nämä voisivat toimia bändiniminä vielä tänäkin päivänä (mieti, kuinka hienoa olisi esim. sanoa: "oltiin just Heemanin keikalla").

Esittäjätietojen ohella Psalmeista löytyy lauluja, rukouksia ja kaikenlaista tunneskaalaa. Jonkinlaisen TOP-listan tekeminen onnistuu myös, sillä nimeltä mainituista seitsemästä kappaleesta "Älä turmele" mainitaan neljästi, "Liljat" ja "Viininkorjuulaulu" kolme kertaa, "Sairaus" kahdesti ja muut kerran. Tekstin sekaan on myös ripoteltu pieniä vihjeitä myöhempien esityskertojen tueksi: millaisella tunnelatauksella tai millaisilla soittimilla teos tulisi esittää.

Kielisoittimilla tai jonkin aiemman laulun/henkilön tapaan ovat tyypillisimmät vihjeet, mutta tunnelmaa ja perusvirettä antavien ohjeiden joukosta löytyvät myös:
  • huilusoittimilla
  • matalassa tai korkeassa äänialassa
  • syntiä tunnustettaessa
  • tappouhan alla
  • opetettavaksi
  • miete / ylistysvirsi / rukous
  • laulu rakkaudesta ja
  • mielipuoliseksi tekeytymisen yhteydessä

Tulokulma ratkaisee

Tämä kaikki löytyy siis Psalmeista. Jos joku sanoo, että Raamattu on vain tylsä vanha kirja, niin minä sanon "höpö höpö". Kadonneiden kappaleiden (ja kirjojen) lisäksi siellä on kaikkea muutakin mielenkiintoista aikaan tai paikkaan sitomatonta relevanttia asiaa.

Jotkin asiat vaativat toki avointa mieltä, ennakko-asenteiden karsimista ja pientä kotiläksyjen tekoa, mutta väitän että se kannattaa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti