21.3.2014

Basisti treenaa

 

Sain vietettyä hetkisen omaa laatuaikaa ja kävin läpi oheista opastusvideota. Tämä oli mielestäni niin hauskaa, että päätin purkaa kokemuksiani ihan postaukseksi saakka. Kaikessa yksinkertaisuudessaan videon groove sisältää monta harjoiteltavaa osa-aluetta:
Video on peräisin Scott Devinen ylläpitämältä Scott's Bass Lessons -sivustolta, josta löytyy todella monta ja selkeää tuntia oppimateriaalia sekä aloittelijoille että pidemmälle ehtineille basisteille.

Mitä soitetaan?

Scott sanoo soittavansa bassolinjaansa "B-flat minor" tai oikeastaan "B-flat dominant" -soinnun nuottien päälle ja tässä menikin jokunen hetki tulkatessa. Nuotteja nimittäin ilmaistaan hieman eri tavalla riippuen siitä, missä päin maailmaa asustetaan. Videolla mainitut nuotit ovat kuitenkin nämä:
G|------------------
D|------------6--8--
A|------5--8--------
E|4--6--------------
H|------------------
  Ab Bb D  F  Ab Bb 
  G# A# D  F  G# A# 
Osa tekniikoista oli aiemmin tuttuja, joten pystyin keskittymään lähinnä videolla soitettavan bassolinjan sulavaan suorittamiseen. Tabulatuuriksi muutettuna ja ilman kummitusnuotteja linja kulkee siis jotakuinkin näin:
h=hammer-on, s=slide
G|----------------|----------------|----------------|----------------|
D|-----6----------|-----4-5s-------|-----6----------|----------6-----|
A|----------------|----------------|----------------|-----4-5s---5---|
E|4-6h------------|4-6h------------|4-6h------------|4-6h------------|
H|----------------|----------------|----------------|----------------|
Suurimmat havaitsemani hankaluudet olivat minulle kaksi vanhaa tuttua ongelmaa:
  1. soitan toisinaan vierekkäisten nuottien välisen sliden paikalle hammer-onin, jolloin otelaudalle tarvitaan yksi sormi lisää painamaan uutta nuottia.
  2. soitan pääasiassa vain kolmella otelautakäden sormella (etu- ja keskisormi + nimetön)
Molempien tekniikkavirheiden seurauksena on se, että suoraviivaisin tapa tehdä sormituksia ei aina onnistu. Pahempi synti näistä kahdesta on kaiketi tuo jälkimmäinen ja sen vaikutukset tulevat parhaiten esiin riffin loppulurituksen kanssa (tätä sointua en jäänyt enää ihmettelemään nuotti nuotilta):
h=hammer-on, p=pull-off
G|-----9p8p6---6--|
D|----------8p6-8-|
A|----------------|
E|4-6h------------|
H|----------------|
Ensimmäiset kolme nuottia ovat minulle koko pätkän vaikeimmat, sillä pikkurillini jää liian usein laiskottelemaan ja väittää, että olisi liian heikko painamaan raskasta basson kieltä. Minulla ei ole myöskään mutantti-pitkää nimetöntä, jolla pystyisin tämänkaltaisissa tilanteissa paikkaamaan pikkurilliä ilman, että ranteeni asento muuttuisi. Käden asennon vaihtuessa pois optimaalisesta soittoasennosta kaikkien sormien liikkuvuus kärsii ja soitosta tulee samalla sekä tehotonta että tökkivää. Ääriasennoissa liikkuessaan sormien hienomotoriikka tai voima ei tietty milloinkaan ole kaikkein tehokkaimmillaan, mutta tässäpä olikin hyvä paikka kehittää itseään ja harjoitella lisää.

Harjoiteltavaa jäi ja nuo kummitusnuotit jäivät vielä kummittelemaan, joten vajassa nähdään...

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti